André Franquin: Piko ja Fantasio. 29 albumia vuodesta 1987. Egmont.

Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Spirou eli Piko ja Fantasio on Tintin ohella belgialai­sen sarja­kuvan perus­klassikko. Rob-Velin 1938 luomalla sarjaku­valla on ollut yhä jatkuvan elämänkaarensa aikana useita hyviä piirtäjiä ja käsi­kirjoittajia. Vaikka taso on vaihdellut, on sarja aina ollut vähin­tään luettava ja parhaimmillaan erinomainen.

André Franquin (1924-1997) on antanut Spiroulle enemmän kuin ku­kaan muu tekijä. Hän piirsi ensimmäisen Spirou-sarjansa 1947 ja on sen jälkeen ollut mukana yli 30:ssa Spirou-albumissa joko piirtäjänä tai käsikirjoittajana.

Franquin toi mukaan myös monia sivuhenkilöitä, Sie­ninevan kreivin 1950 ja Zorbulin 1959. Kulttihahmoksi kasvaneen Marsupi­lami-eläimen Piko ja Fantasio löysivät Palombian viidakosta 1952.

Suomeen Pikon ja Fantasion lanseerasivat Ruutu- ja Non Stop-leh­det 1970-luvul­la. Semic ja sittemmin Egmont ovat julkaisseet sitä ahkerasti albumeina, joita on ilmestynyt jo kolmisenkymmentä.

Se on saanut rinnalleen kouluikäisille suunnatun, pikkutuhman aikuisuuden mysteereihin kasvamista luotaavan Pikku Piko -sarjan, jonka sivun mittaiset sarjat tekevät Tome & Janry. Pikku Pikojakin on ilmestynyt jo toistakymmentä.

André Franquin loi myös Niilo Pielisen hahmon, jonka edesottamuksista on suomeksi ilmestynyt 18 albumia. Niilo Pielinen on toimiston keksijänero, jonka älynväläykset menevät kuitenkin aina pieleen ja aiheuttavat milloin minkäkinlaisia katastrofeja. Marsupilami-albumeita on niitäkin ilmestynyt 11 suomeksi.

Nerokkaan ja tuotteliaan Franquinin omaan, erilaiseen tuotantoon kuuluvat synkeän ironiset Mustat sivut. Ne ovat hienonhienolla viivalla piirrettyjä raa'an pessimistisiä tuokiokuvia maailmasta. Kaikkialla vaanivat vaara, kuolema ja tuho. Oulun sarjakuvaseura julkaisi Mustista sivuista koosteen suomeksi vuonna 1984.

Piko ja Fantasio on humoristinen seikkailusarja, jota lukevat sujuvasti kaiken ikäiset. Se on täynnä mielikuvitusta, hyviä hahmoja ja kunnolla tehtyjä tarinoita. Tämä yhdistyy sujuvaan ja katsetta hyvin eteenpäin kuljettavaan piirrokseen. Uusimmat albumit ovat valitettavasti jo osin liukuhihnatavaraa, vailla Franquinin charmia.

Franquinin kypsän kauden Pikot ja Fantasiot 1950- ja 1960-luvulta ovat sarjan parasta antia. Gregin eli Michel Regnierin (s. 1931) käsikirjoitukseen tehty SOS Bretzelburg kutsuu on niistä hyvä esimerkki. Tarina on hyvä, yksityiskohdat lomittuvat sujuvas­ti kokonaisuuteen, piirrokset ovat huolellisia ja lukija palki­taan jatkuvasti pienillä kuvallisilla tai sanallisilla piloilla.

Tarina yhdistää seikkailun, huumorin ja satiirin. Piko ja Fan­tasio joutuvat Bretzelburgin vapaustaistelijoiksi ja pelätyn Bretz­polizein jahtaamiksi. Maa on militaristinen diktatuuri, joka voidaan nähdä jonkinlaisena Liechtensteinin ja DDR:n risteytyksenä esimerkkinä bel­gialaisten saksalaisiin kohdistuvista ennakkoluulois­ta.

Huijarikenraali Schmetterling suistaa Bretzelburgin kilpava­rus­teluun naapurimaa Maquebastan kanssa. Siellä sama kenraali hää­rii Farfarelle-nimisenä. Molemmat nimet tarkoittavat perhos­ta.

Aiemmin Spirou-lehdessä ilmestynyt tarina julkaistiin albumina 1968, mutta on säilyttänyt tuoreutensa hyvin. Sen lempeä ironia osui oikeampaan kuin arvasimmekaan, ja sen huumori nousee yleispäteväksi.

Franquin oli perinteisen eurooppalaisen sar­jakuvakerronnan parhaita piirtä­jiä, joka ilmisel­västi piti siitä mitä teki. Komean Piko ja Fantasio-sarjaan kuuluvan Zorbul-trilogian jälkeen hän hankki sarjan piirtäjäksi Fournierin 1969. Oli aika tehdä muuta, Franquin oli saavuttanut rajansa tässä tyylilajissa.

Bretzelburg-albumi ei ole kirjal­linen mestariteos tai kuvien kaavoja murskaava vi­sio. Se on mal­liesimerkki siitä mitä sarja­kuva ennen parhaimmillaan oli; kor­kealuokkaista viihdettä kaiken ikäisille. Hyvä on aina hyvää.