Riitta Uusitalo: Pikku opintiellä. Otava 1998.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Risusen perheeseen kuuluvat äiti, isä ja tytär Pikku. Riitta Uusitalo on seurannut Pikun elämää kohdusta kouluun useissa sarjakuva-albumeissaan.
Hyvissä naimisissa (1995) ulottui Pikun äidin raskaudesta Pikun lapsuusvuosiin ja Melko rankka päivä (1996) esitteli uhmaikäisen ja päiväkotiin menevän Pikun. Hajamieliset haikarat (1997) kertoi kuinka Pikku melkein sai pikkusiskon ja Pikku opintiellä (1998) saattaakin lapsen jo koulunpenkille.
Lapsi täytyy tutustuttaa kouluun, vanhempien tavata opettaja ja Pikun tottua koulun tavoille. Aivan ensiksi on valittava koulu; äidin mielestä kouluksi kelpaa vain vähiten kauhistuttava opinahjo, jossa ei ole hometta.
Ensimmäisenä koulupäivänä Pikku pitää saattaa kouluun. Lähes neuroottisten vanhempien pelot muuttuvat turhautumiksi: Pikku ei jääkään nyhertämään ujona vanhempiensa kylkeen, vaan löytää heti muita jalkapallosta innostuneita kavereita ja solahtaa joukkoon kuin kala veteen.
Koulussa opetetaan myös rehellisyyttä. Pikku metelöi käytävässä, mutta tunnustaa heti opettajan kysyessä. Opettajan kehuista innostuneena hän päättää metelöidä ja tunnustaa seuraavanakin päivänä.
Risusen perhettä seuraavat sarjakuvat ovat arjen proosaa kauniisti katettuna, ja sisältävät tarkkoja havaintoja lapsista ja vanhemmista. Oma ironian tasonsa sarjakuvaan syntyy vanhempien jatkuvasta ja ilmeisen turhasta hössötöksestä ja huolesta; lapset kyllä pärjäävät.
Jyväskyläläinen graafikko ja sarjakuvantekijä Riitta Uusitalo (s. 1960) on tehnyt paljon sarjakuvia ja kuvitusta. Pikku-kertomusten ohella hänen tunnetuimpia sarjakuvateoksiaan on sikaperheestä kertova, kahtena albumina ilmestynyt Nasu (1993, 1994). Hauskaa naistenpäivää, rouva Risunen (1993) kokoaa lyhyitä sarjakuvia samoihin kansiin.
Taidemaalariksi ja graafikoksi opiskelleen Uusitalon tausta näkyy hänen sarjakuvissaankin. Kuvat ovat erittäin vahvasti tyyliteltyjä, joskus naivistisiakin, ja henkilöt ovat reippaasti karrikoituja. Ihmisten ulkonäkö saattaa muuttua ja ruumis venyä tai vääntyä piirtäjän mielihalujen mukaan.
Työskentely kuvataiteilijana ja sarjakuvantekijänä on rikastanut Uusitalon ilmaisua molemmilla saroilla, lajit lainaavat välillä toistensa ilmaisukeinoja hänen töissään.
Pikku-kirjojojen vahvan mustavalkoisiin kuviin sekoittuu usein sekä paksulla siveltimellä vedettyjä että ohuita viivoja sujuvasti samaan ruutuun. Väripinnat voivat olla isoja ja ekspressionistisia tai sitten hyvinkin niukkoja. Kuvia saattaa koristaa muutama tussitahrakin.
Jälki on ehdottoman persoonallista, mutta aina luettavaa. Kuvissa ei ole mitään makeilevaa, vain inhimillistä lämpöä. Pikku-kirjoissa kuvia on vain yksi sivulla, näitä kirjoja voi todella lukea ja tutkiskella rauhassa yksityskohtia myöten. Huumori on tarkkasilmäistä ja lapsiperheille tuttua.
Risusen perheestä kertovat sarjakuvat opettavat, ettei sillä ole väliä, vaikka vanhemmat hössöttävät ja ovat hermostuneita kaikesta, kyllä lapsesta silti tulee terve ja kunnon ihminen.
