Jope Pitkänen: Lempi. Kolme albumia 1991.

Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Jorma "Jope" Pitkänen on rohkea mies. Hänen strippisarjassaan puhutaan kuolemasta, politiikasta ja uskonnosta, aiheista joita sanomalehtisarjakuvan tekijöitä aina kehotetaan välttämään. Jumalista puhuminen vaatii vielä erityistä lisärohkeutta lakiemme suojellessa luterilaisten Jumalaa pilkalta. Piirtäjäparka.

Lempi on alunperin siirtokarjalainen mummo, "Viipurin Cicciolina", jolle maistuivat niin olut kuin roisit puheetkin. Lempissä oli tervettä anarkismia ja auktoriteettien kyseenalaistamista, joita Suomi aina kaipaa. Ilta-Sanomissa vuodesta 1980 ilmestynyt sarja alkoi kuitenkin pyöriä paikallaan, joten Jope päätti tappaa Lempin ja lennättää hänet taivaaseen.

Epätavallinen ratkaisu antoi sarjalle uutta puhtia. Olutta kittaava hävytön mummo tuo taivaan iloihin virkistävän näkökulman. Hänen vastapoolinaan on porttivahti Pietari, jonka kanssa Lempi kommentoi niin taivaallisia kuin maallisiakin tapahtumia.

Pitkäsen joka suuntaan liikkuva mieli poimii kaikkea mahdollista: ajankohtaisten asian kommentointia, päivän lööppejä, politiikkaa ja omintakeisia eksegetiikkaa läheneviä teologisia pohdintoja. Moni strippi onkin enmmän poliitinen pilapiirros tai satiiri kuin harmiton pila.

Kaikesta syntyy niin erikoinen paketti, että moni lukija ei huomaakaan sarjan raamatullista viittausaparaattia. Pääasia Lempissä on ajankohtaisuus ja huumori, joiden läpi ikuisuuskysymyksetkin suodattuvat.

Sarja lopetettiin Ilta-Sanomissa vuonna 2000. Sen jälkeen Lempi on ilmestynyt hieman eri muodossa Suomen Kuvalehdessä. Kaikkiaan Pitkänen on piirtänyt Lempiä yli 6 100 stripin verran. Siitä on ilmestynyt kolme albumia, Karjala takaisin (1991), Lempi lentää (1998) ja Lempi angel (2001).

Suonenjokelainen Jope Pitkänen (s.1947) on suomalaisen sarjakuvan suuri stahanovilainen, jonka ammattitaito on kasvanut työstä ja taistelusta. Hän on piirtänyt vuodesta 1973 alkaen käsittämättömät yli 30 000 strippiä. Kaikkiaan Pitkänen on luonut 35 eri lehtisarjakuvaa, joista on koottu 13 albumia. Joukossa on pakko olla muutama hyväkin vitsi.

Lempin ohella Pitkäsen tunnetuin sarjakuva on Näkymätön Viänänen. Sen päähenkilö on savolainen Näläkämäen mies, joka viihtyy parhaiten lorvimassa keskiolutpullo kourassaan. Muuta hänestä ei lippalakin ohella näykään, kehitysalueen ihmiset kun tuppaavat olemaan näkymättömiä Helsingin herroille.

Esimerkki Pitkä­sen kyvystä käyttää hyvin yksinkertaista asetelmaa huu­morin­sa kasvupohjana on 1977 ilmestynyt Puolipohja. Herra Puolipohja on ravintolan pöydän alle majoittunut perus­suo­malainen ravintola-asiakas. Lukija näkee vain hänen pöy­tälii­nan alta vilkkuvat puolipohjansa.

Puolipohja toimii täysin tekstin varassa. Ilmeeltään ja kuviltaan stripit ovat hyvin toistensa kaltaisia. Pääosassa on aina pöytä ja sen alta nouseva puhekupla. Silti näinkin vähistä aineksista Jope on varioi­nut toista sataa melkoisen osuvaa vitsiä. Puolipohja -stripit on koottu myös albumiksi.

Pitkänen on vitsinkertoja. Piirros on hänen sarjakuvissaan vain raami pilan kannatteluun ja joka stripissä on oltava vitsi. Kuvansa hän piirtää yksinkertaisesti ja tasapaksulla tussiviivalla, vahvasti karrikoiden mutta yhtään hienostelematta.

Pitkäsen sarjakuvien henkilögalleria koostuu yhteiskunnan reunamien ihmisistä, eikä menestyviä juppeja näy kuin korkeintaan pilkattavina. Jopea kiinnostaa nostaa esille se kuuluisa tavallinen kansa sekä osoittaa vallasväen ja rahvaan välisen kuilun syvyys.

Viime vuosina Jope on siirtynyt aiheissaan politiikasta enemmän perheen sisälle. Box! -albumi (2002) pohjautuu vapaasti omaan elämään, samoin tuore strippisarja Yrjö vs. Tyyne. Niiden antama kuva perheestä ei ole aina kovin ruusuinen.

Piirtäjän 30-vuotisen uran kunniaksi ilmestyi vuonna 2003 kokoomateos Hullun paperit, joka esittelee laajasti Pitkäsen tuotantoa.