Bill Watterson: Lassi ja Leevi. Yli 20 albumia vuodesta 1988. Egmont.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Sanomalehtisarjakuvilla ei mene nykyään hyvin. Perinteiset seikkailusarjat ovat poissa muodista, vanhat suosikit jatkavat kiertokulkuaan uusien piirtäjien käsissä kalpeina varjoina alkuperäisestä loistostaan. Vuosikymmeniä vanhat perhesarjat ovat latistuneet mitäänsanomattomaksi mannapuuroksi.
Luovuutta esiintyy vain huumorisarjoissa, ja niistäkin parhaat kehittyvät yhä absurdimpaan suuntaan. Tämä taas ei puhuttele suuria massoja. Pienentynyt julkaisukoko vaatii grafiikalta pelkistämistä.
Bill Wattersonin Lassi ja Leevi on poikkeus. Siinä on oivallusta, tyyliä ja graafista näyttävyyttä. Lassi on alle kouluikäinen poika, jonka mielikuvituksen lentoa ei arkipäivä kahlitse. Leevi on hänen lelutiikerinsä, joka on elävä pojalle mutta muille ei.
Vaikka kaava kuulostaa puhki kuluneelta, Watterson saa siitä paljon irti. Vanhemmat ovat selvästi ärtyneitä pojan vilkkaudesta, Lassi taas alitajuisesti vaistoaa sen ja uppoutuu entistä ponnekkaammin omaan maailmaansa.
Lassin vilkkaus selittyy myös hänen halustaan saada enemmän viileiden vanhempiensa huomiota. Lassi suuttuu mielikuvituksensa luomalle tiikerille äidin huolenpidosta. Tiikeri vastaa äidin halunneen tiikerin, eikä poikaa.
Tiikeri Leevi muuttuu sarjassa aina eläväksi kun paikalla ei ole muita. Näin syntyy useita eri kerronnan tasoja: Lassin ja Leevin maailma, Lassin ja hänen vanhempiensa todellisuus ja Lassin mielikuvitusuniversumi.
Watterson ei söpöile, vaan liikkuu suvereenisti näiden tasojen välillä. Niiden törmäys synnyttää sarjan oivaltavan ja monimielisen huumorin, joka välillä voi olla yllättävänkin mustaa.
Watterson on maininnut suosikkisarjoikseen Tenavat, Pogon ja Krazy Katin. Siksi hänen työtään on mielenkiintoista verrata Tenaviin. Siinä lapset ovat pieniä aikuisia, ja vain Ressulla on oikeus olla lapsi fantasiamaailmassaan. Lassissa ja Leevissä lapsi on korostetusti riehakas lapsi, jonka maailmaan vastuuntunto ja muiden huomioiminen eivät kuulu.
Sarjan piirrostyö on elävää, karrikoidun ja realistisen välillä liikkuvaa. On ilo katsoa, mitä kaikkea Watterson saa irti tiikeri Leevistä. Kuvat ovat dynaamisia ja kauniita.
Sarjan piirtäjä Bill Watterson (s. 1958) aloitti sarjan teon 1985 ja lopetti sen 1996, menestyksensä huipulla. Hän turhautui levitysyhtiöiden eli syndikaattien ehtoihin sekä pienten strippien ahtaisiin rajoihin. Watterson pystyi lopettamaan, koska omisti sarjansa oikeudet ja teki sen kokonaan itse. Moni menestyssarja on ryhmätyötä ja syndikaatti määrää tahdin.
Watterson vastusti myös sunnuntaistrippiensä pilkkomista, mistä on tullut yleinen tapa lehtien halutessa mahduttaa suositulle sarjakuvasivulleen myös mainoksia. Sunnuntaistripissä on perinteisesti kolme riviä, ja useimmat sarjat tehdään sellasiiksi, että lehti voi surutta leikata ylimmän pois. Itse vitsi irtoaa kahdella alimmallakin rivillä, anteliaimmat tekijät sijoittavat ensimmäiselle riville oman pikkuvitsin.
Watterson ryhtyi piirtämään sunnuntaistrippinsä sellaisiksi, ettei niitä voinut leikata. Ruudut kulkivat eri lailla kuin tavallisesti. Hän ei myöskään antanut myydä hahmojaan oheistuotteisiin, jotka usein tuottavat enemmän kuin itse sarja. Suomalaistenkin päällä kulkevat tuhannet Calvin & Hobbes t-paidat ovat piraattituotteita.
Suomennettuina hahmojen nimet ovat hengeltään kaukana alkuperäisnimistä Calvin and Hobbes. Uskonpuhdistaja Jean Calvin ja filosofi Thomas Hobbes luovat eri mielleyhtymiä kuin Lassi ja Leevi. Nyt tulee mieleen lähinnä Lars Leevi Lestadius. Lehtiversiona sarja ilmestyy myös nimellä Paavo ja Elvis.
