Benoit Peeters - Francois Schuiten: Kuumetta Urbicandessa. Suomennos Pieta Turkka. Like 1991.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Usein sarjakuvissa on päähenkilö, jonka vaiheita seurataan albumista toiseen. Benoit Peetersin ja Francois Schuitenin albumisarjassa Hämärän kaupungit pääosassa ovat kuvitteelliset kaupungit. 12-osaisesta sarjasta on suomennettu valitettavasti vain sen toinen osa Kuumetta Urbicandessa.
Urbicande on kova ja kylmä kaupunki. Kaikki sen arkkitehtuurissa on teatraalista, pieninkin talo on katedraali. Urbicandessa arkkitehtuuri on politiikkaa, ja siitä vastaa tiukalla kädellä urbatekti Eugen Robick.
Tuloksena on kansallissosialistinen kaupunkiutopia. Kaikki Urbicanden talot kantavat auktoriteettia. Urbicande on kuin Albert Speerin suunnittelema Kolmannen valtakunnan pääkaupunki Germania tai Mussolinin EUR, Roomaan osin toteutunutkin kaupunginosa. Urbicandessa valta on piirretty kiveen.
Eräänä päivänä Robickin pöydälle tuodaan pieni rakennustyömaalta löytynyt kuutiomainen rakennelma. Kuutio alkaa kasvaa ja täyttää Robickin työhuoneen. Se työntyy myös seinien läpi rikkomatta niitä. Pian koko kaupungin täyttää säännöllinen pyramidimainen kehikko.
Syntynyt rakennustelineitä muistuttava verkosto ei tuhoa Urbicanden rakennuksia vaan sen poliittisen arkkitehtuurin. Kehikko yhdistää mahtavan etelärannan joen toisella puolella olevaan pohjoisrantaan ja sallii aiemmin kielletyn ihmisten vapaan liikkumisen kaupungin osien välillä.
Pohjoisrannan esikuvana ovat 1800-luvun englantilaisen teollisuusarkkitehtuurin luomat synkeät yhteisöt. Näkymät ovat kuin Lontoon East Endistä. Kuutio taas on allegoria luonnosta. Se voittaa ihmisen tiukimmankin suunnittelun ja mahtavimmatkin kulissit, olkoot ne sitten fyysisiä tai poliittisia.
Piirtäjä Francois Schuiten (s. 1956) on arkkitehdin poika ja tehnyt sarjakuvia yhdessä myös arkkitehti-veljensä Lucin kanssa. Kuumetta Urbicandessa on kulttuurihistoriallinen retki arkkitehtuurin välityksellä. Tärkeä vaikutteiden lähde on italialainen futuristi-arkkitehti Antonio Saint'Elia (1888-1916), jonka futuristisen arkkitehtuurin manifestin luonnoksia (1914) Schuitenin monet piirrokset muistuttavat.
Urbicanden arkkitehtuuriin sekoittuvat myös Art Deco -tyyli ja pöyhkeilevä fasistinen monumentalismi. Kuvissa on muistumia myös Sezession-ryhmän wieniläisarkkitehdeiltä, kuten Josef Hoffmannilta, jonka kuuluisinta taloa Palais Stockletia (1911) tekijät ovat ihailleet kotikaupungissaan Brysselissä.
Schuiten piirtää henkeä salpaavan näyttävästi. Hänen mustavalkoinen tasapaksulla rapido-viivalla piirretty kuvansa muistuttaa vanhoja metallikaiverruksia. Mieleen nousevat perheraamatun kuvittajana tunnetun Gustave Dorén hätkähdyttävät Lontoon kuvat vuodelta 1872. Nelivärisissä albumeissa Schuiten kunnostautuu myös värien käyttäjänä, ja murretut sävyt lisäävät yhä kuvien tunnelmaa.
Sarjan ensimmäinen albumi Les Murailles des Samaris sijoittui belgialaisen Art Nouveau -arkkitehdin Victor Hortan maailmaan ja kolmas osa La Tour kattaa tyylejä myöhäisgotiikasta teollisen ajan arkkitehtuuriin. Kaikkien perusteema on silti sama kuin Kuumetta Urbicandessa -albumissakin; tieteen ja tekniikan edut ja haitat, ihmisen tiedonjano sekä arkkitehtuurin tavoite.
Sarjakuva-albumien ohella Schuiten ja käsikirjoittaja Peeters (s.1956) ovat kartoittaneet kaupunkejaan näyttelyin, veistoksin, elokuvin, kuvituksin, cd-rom -levyin ja kirjoin. Erään teoksen kansikuvassa komeilee Helsingin rautatieasema.
He ovat luoneet parissakymmenessä vuodessa laajan ja kiehtovan kokonaisuuden. Peeters on myös tuottelias kirjoittaja, joka on julkaissut mm. oivaltavia teoksia sarjakuvasta. Niistä on suomennettu populaari Tintin juhlakirja (1998). Hänen nuortenkirjoistaan on meillä ilmestynyt Luciferin merkki (1991).
Schuiten on arvostettu suurnäyttelyiden suunnittelija, hänen komeimpia töitään oli Hannoverin maailmannäyttelyn EXPO 2000 Planet of Visions -teemapaviljonki. Miehet ovat jopa suunnitelleet kaksi Hämärän kaupunkeihin liittyvää metroasemaa, Arts et Métiers Pariisiin ja Porte de Hal Brysseliin.
Hämärän kaupungit on syvästi eurooppalainen odysseia kaupunkien, arkkitehtuurin ja sivilisaatiomme fyysisten puitteiden politiikkaan. Sen rakentaminen on vaatinut sisua ja sivistystä ja lopputulos laajenee kauaksi sarjakuvan totuttujen rajojen ulkopuolelle.
Kuumetta Urbicandessa -albumissa tärkeintä on teeman kuvaus ja analyysi sekä albumin kokonaisrakenne. Varsinaista toimintaa se sisältää vähän. Päähenkilöitä ei ole juuri syvennetty. Keitä he ovat, mistä he tulevat ja minne he menevät jäävät lukijan arveltavaksi.
Robick tosin vilahtaa sarjan edellisen albumin Les Murailles des Samaris lopussa. Tällöin Robickin ovessa lukee arkkitehti, hän ei ole vielä mahtava urbatekti. Sarjakuvan jännite ja nautinnollinen lukukokemus syntyvät vastakohtapareista. Vastakkain joutuvat illuusio ja todellisuus, ihminen ja luonto, mennyt ja tuleva, selkeys ja kaaos, valo ja varjo, pohjois- ja eteläranta.
Albumin alussa näemme Robickin tutkielman Etienne-Louis Boulléen luonnoksesta Isaac Newtonin hautamuistomerkiksi vuodelta 1784. Boullée oli rokokoo-arkkitehtuurin vankka vastustaja, jolle Peter Greenaway on omistanut Architects Belly -elokuvansa.
Boulléen arkkitehtuurikäsitys kiteytyi lausumaan: "Ihminen ei saa tehdä itsestään vanhan orjaa, hänen on tultava luonnon orjaksi." Urbicandessa kuutio kasvaa arkkitehdin pöydältä näkymättömiin, aina avaruuteen asti.
Evoluution voi ymmärtää näinkin: ihminen on avuton luonnon edessä.
