Robert Crumb. Kiima, kunnia ja kateus. suomennos Jukka Heiskanen. Like 1995.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Monille Robert Crumb on yhtä kuin 1960-luku. Oikein ja väärin. Hän piirsi silloin monia sarjakuvia, jotka levisivät hippiliikkeen ja arvokapinan mukana läntisen maailman nuorten vastaanottavaisiin mieliin. Crumb hyödynsi hienosti perinteisten "funny animal" -populaarisarjakuvien perinteen heittäen sekaan ripauksen LSD:tä.
1967 aloittanut Zap Comix oli underground-sarjakuvan varhainen apostoli ja suurmenestys. Tältä ajalta periytyvät Crumbin yhä tunnetut hahmot Fritz the Cat ja Mr. Natural, samoin monet yhä maailman lehdissä kiertävät lyhyet tarinat.
1943 syntyneen Crumbin paras aika on kuitenkin meneillään. 1970-luvun veroveloista, masennuksesta ja huumehöyryistä puhdistuneena hän kävi apinan raivolla oman itsensä kimppuun.
Sarjakuvien materiaali löytyy nykyään yhä enemmän Crumbin omasta elämästä, pakkomielteistä ja perheestä. Uusien sarjakuvien myötä käy ilmeiseksi, että Crumb on aina käsitellyt pohjimmiltaan samoja aiheita vaikka on pukenut ne erilaisiin vaatteisiin.
Crumbin teemoja ovat erilaisuuden tunteet, naiset, seksuaalifantasiat, palava rakkauus vanhaan rytmimusiikkiin ja nostalginen kaipuu 1920-luvun Yhdysvaltoihin. Kaiken kokoavaksi nousee ahdistunut yksinäisyys; taiteilijan kärsimys auringossa lojuvien ja diskomusiikkia kuuntelevien maskuliinisten houkkien ja heitä ihailevien naisten keskellä.
Haaveiden ja fantasioiden kohteena olevat naisetkaan eivät tätä yksinäisyyttä poista, eivät edes suodessaan suosionsa hintelälle ja ujolle taiteilijallekin. Elämän pelko jatkuu purkautuen kammona kaikkea nykyaikaista kohtaan. Sen hälventää vain jatkuva piirtäminen, kohteen haltuunotto.
Terry Zwigoffin viiltävä dokumenttielokuva Crumb (1994) toi nähtäväksi koko Crumbin perheen. Hänen kaksi veljeään kärsii samoista neurooseista kuin Robert, mutta toisin kuin veljensä he eivät kestä niiden painoa. Robert selviää piirtämällä, piirtämällä ja piirtämällä.
Suomeksi on ilmestynyt useita Crumbin koostealbumeita; hän tapaa piirtää lyhyitä novellimaisia sarjoja. Kymmenen sarjakuvan Kiima, kunnia ja kateus (1995) on edustava esimerkki siitä, mihin mies on 1990-luvulle tultaessa päätynyt.
Muutama tarina toteuttaa keskiluokan ennakkoluulot ja pelot, leikittelee vallankaappauksella valkoisen miehen linnakkeessa Yhdysvalloissa. Mustat ajavat valkoiset puuvillapelloille tai juutalaiset määräävät kaikesta hallitsemalla kahta yhteiskunnan keskeistä pilaria: rahaa ja psykiatriaa.
Tarinat peilaavat piirtäjän lapsuuden seksuaalisia, uskonnollisia sekä moraalisia patoutumia ja turhaumia. Erään jakson yläotsikko onkin itseironisesti: "R.Crumbin tarina: osa en-tiedä-mikä". Loppupuolen seesteisemmät siivut Crumbin elämästä liittyvät hänen nykyiseen olotilaansa, hän on perheineen asunut jo pitkään Etelä-Ranskassa.
Robert Crumbin neuroosit eivät ole vain hänen omiaan, hänkin on tämän meidän tuntemamme elämäntavan luomus. Hänen itsetutkiskelunsa jaksaa kiinnostaa meitä, sillä se on osittain yleispätevää ja aina tinkimättömän rehellistä. Moiseen eivät useimmat meistä pysty, eivät edes puhuessaan hiljaa itselleen.
Tämä on ehdoton hankinta joka kodin kirjahyllyyn Raamatun ja Sigmund Freudin Seksuaaliteorian väliin.
