Johan de Moor, Stephen Desberg: Kaspar Keskiyö. Kolme albumia 1988-91. Semic.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Kaspar Keskiyö on nuorille lukijoille tehty tarina, jota lukevat mielellään muutkin. Vaikka se on 1980-luvun sarja, sen fantasian maailmaan sijoittuvat teemat kiehtonevat tämänkin päivän nuoria lukijoita.
Kolmena albumina suomeksi ilmestynyt tarina on monikerroksinen fantasia. Puhuva naamio johdattaa Riku-pojan keskiaikaa elävän Kaspar Keskiyön maagiseen maailmaan. Riku joutuu heti mukaan moniin klassisen seikkailukertomuksen juoniin.
Tapahtumat seuraavat toisiaan hengästyttävällä vauhdilla, varsinkin ensimmäisessä albumissa Taikanaamion salaisuus. Kuten asiaan kuuluu, kaikki kääntyy hyväksi monien käänteiden kautta.
Tarina on kelpo, mutta albumien visuaalinen puoli on erittäin mielenkiintoinen. Se on estoton sekoitus erilaisia, harvemmin samoihin kansiin eksyviä tyylejä.
Alkusivut ovat suoraa imitaatiota Hergén Quick & Flupke -sarjakuvasta, ja sama esikuva on myös tavalla jakaa kuva kolmeen eikä neljään kuvariviin. Belgialainen piirtäjä Johan de Moor (s. 1953) onkin osallistunut Hergén studiolla Quick & Flupken tekoon. Hänen isänsä Bob de Moor (1925-92) oli Tintin keskeisiä piirtäjiä ja Suomessakin tunnettu Barelli-sarjakuvastaan.
Hyvin pian esiin alkaa pilkahdella uudempaa sarjakuvaa muistuttavia ruutuja, ekspressionistissävyisiä tummia ja uhkaavia kuvia. Hergén koulukunnan harmiton aurinkoisuus jää taakse. Arjen pastellivärit muutuvat tummiksi. Uhan kasvu näkyy myös hahmojen kasvojen piirteissä; pyöreys kääntyy kulmikkuudeksi, kaksiulotteisuus syviksi varjoiksi.
Toisessa osassa Yön saalistajat liikutaan huuruisissa keskiaikaisissa kauhukuvissa. Vasta kolmannessa osassa Kuivien kyynelten prinssi kukkaloisto kirvoittaa kirkkauden esiin.
Klassisen lastensarjakuvan ja uudemman ekspressionistisen sarjakuvan visuaalinen sekoitus on vaativa kokeilu. Tyylit kolahtelevat saumakohdissa välillä toisiaan vasten, mutta jälki on parhaimmillaan yllätyksellistä ja näyttävää. Lukija ei tylsisty.
De Moor suorastaan mässäilee visuaalisilla muistumilla. Yksityiskohdat tuovat mieleen antropologisen museon primitiivisen taiteen osaston ja Hergé-sitaatit jatkuvat läpi koko tarinan. Näyttää siltä, että de Moor on tutustunut myös italialaisen Anna Brandolin keskiaikaan sijoittuviin hienoon Rebecca-sarjakuvaan.
Erityisesti de Moor on ihastunut vanhoihin flaamilaisiin mestareihin. Pieter Breughelin maalauksia on mukana ja tarina vilisee Hieronymus Boschin taulujen surrealistisisa yksityiskohtia. Monet Bosch-sitaatit ovat komeita, kun niihin on yhdistetty voimakkaasti mustaa käyttävä sarjakuvatyyli.
Kaspar Keskiyöstä ilmestyi ranskaksi myös neljäs osa Les ailes de Naxmaal, jota ei ole suomennettu. Sarja ei ollut kaupallinen menestys ja Johan de Moor siirtyi tekemään kokonaan toisentyylistä ja -näköistä sarjakuvaa La Vache.
Se on agenttiparodia eläinhahmoilla, piirretty perinteiseen sujuvaan huumorisarjakuvan tyyliin. Lehmä-agentin koodinimi on pii eli 3,1416, hiukan James Bondin tyyliin. Lehmä-agentin touhut ovat aika posketonta menoa ja sarja on ranskankielisellä alueella suosittu.
Tähän mennessä ilmestyneiden kahdeksan albumin käsikirjoittaja on myös Stephen Desberg, Kaspar Keskiyönkin käsikirjoittaja. La Vachessa näkyy myös de Moorin mieltymys yhdistää erilaisia kuvakoodeja samaan tarinaan, aina afrikkalaisen taiteen vaikutukseen asti.
