Ulf Lundkvist: Kahvi kylmenee. Suomennos Heikki Jokinen. Kemin sarjakuvakeskus 1994.

Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Onnekseni kuulun niihin, jotka vielä saivat koulussa lukea ruot­sia kai­kkien meille pakkosyötettyjen logaritmien, lepokitkan teorian ja Moo­sek­sen ihmetöiden lomassa. Naapu­ri­maam­me kielen taitaminen ni­mittäin auttaa Ulf Lundkvis­tin sar­jakuvien ymmärtämista ja Ulf Lundkvist on sarjakuvalle sa­maa mitä Sput­nik Laikalle.

Suomeksi Lundkvistilta on ilmestynyt vain yksi albumi, Kahvi kylmenee, joka minulla oli ilo suomentaa. Se on lyhyiden, aiheiltaan mitä villeimmin varioivien sivun-parin mittaisten tarinoiden kooste, lakonisen huumorin kestokulutushyödyke.

Lundkvistin (s. 1952) sarjakuvat ovat hy­vin yksinkertai­sia, liki minimalistisia. Piirtäjänä hän on loistava. Musta­val­koiset piirrokset ovat pelkis­tet­tyjä, kuvissa on vain välttämä­tön. Hieman summittai­nen vii­van käyttö te­kee niistä kuitenkin täyden oloi­sia, paina­via.

Lundkvistin paksut tuhruiset viivat ilmaisevat paljon. Ihmisten näköisyys voi vaihdella, mutta kokonaisuus on ehdottoman luotettava ja aito. Viivan jähmeys on yhtä kuvatun maailman kanssa.

Aiheiltaan Lundkvist on nykyhetken arke­olo­gi, ohikiitävän hetken sosiologi. Hänen yleensä sivun tai parin pituiset sarja­kuvan­sa voivat olla satunnaisia kes­kustelun­pätkiä, haikumaisia poh­dinto­ja ikkunas­ta nä­ky­västä mai­semasta tai historian outouk­sien ih­mettelyä.

Ulf Lundkvistin huumori on vähäeleistä jos mikä. Perusruot­salaisesta melankoliasta hän ponnistaa tarkkaan oival­lukseen ja se­koittaa chaplinmaisesti ilon suruun. Suomalainen lukija tun­nistaa usein sielunmaiseman yhtäläisyyden. Kielenkäyttäjänä Lundk­vist on virtuoosi, ja säästeliäät repliikit onnistuvat kertomaan pal­jon.

Ruotsissa on ilmestynyt parinkymmenen albumin verran Ulf Lundkvistin sarja­kuvia. Useimmat on koottu eri leh­dissä ilmestyneistä ly­hyistä jutuista. Lundkvist on ollut Ruotsissa kulttipiirtäjä aina siitä ­läh­tien kun hän aloitti sarjakuvansa le­gendaarisessa ETC-lehdessä 1979. Hän on tunnettu kuvittaja, joka on teh­nyt kannen myös suomalaiseen rock-tekstien antologiaan.

Lundkvist rakastaa yli kaiken vanhoja ajan­viete- ja sarjakuvalehtiä, nakkikioskeja, outoja vimpaimia, Si­bylla-makka­roita, Pucko-suklaajuomaa sekä ruotsa­lais­ta maalais­maisemaa. Kaikki esiintyvät jat­kuvasti hä­nen sar­jaku­vissaan.

Ulf Lundkvist on sarjakuvan aikamatkaaja; hän matkaa aina muutaman vuosikymmenen takaiseen Ruotsiin. Liikkuu hän sitten maalla tai kaupungissa kaiken yllä leijuu sama kansankodin tunnelma, turvallinen ja tasainen arki nyt jo nostalgisine esineineen.

Lundkvistin sarjakuvat ovat hiljaisella tavalla hauskoja. Huumori on leivottu niihin sisään; se tihkuu hahmoista, fyysisestä maailmasta sekä mitättömien pikkuasioiden kohtaamisesta ihmisten oman sisäisen todellisuuden huikeiden sfäärien kanssa. Ilkeyttä Lundkvistin parodiasta ei löydä.

Yhteisvaikutelma on hämmästyttävä. Tekijän nöyryys kaiken inhimillisen edessä, hänen tuttuun ympäristöön juurtunut nostalgiansa sekä horjumaton graafinen tajunsa ja taitonsa tekevät Lundkvistista parhaan tämän hetken ruotsalaisista sarjakuvantekijöistä.

Hehkeimpään kukkaansa lundkvistmäisyydet puhkeavat Da­gens Nyheterissä vuo­desta 1990 asti jatkuneessa As­sarissa. Se on il­mestynyt myös monena kokooma-albumina ja Suomessa Hufvudstadsbladetissa.

Assar on nakki­kios­kil­ta paen­nut makka­ra joka asuu Nollbergan maalaiskylässä. Kylän seuraelämän keskus on Anderssonin se­kata­vara­kaup­pa ja puhelinkioski, mutta vaatimattomat puitteet eivät kahlitse tarinaa. Mu­kaan mahtuu jän­ni­tys­tä, rakkautta, sosiologisen tarkkaa kylä­ku­vausta, ava­ruus­mies Börje, intiaaneja sekä hyvän ja pahan tais­te­lua.

Hyvää edus­taa salape­räinen Bimbo ja pahaa paatunut Razor; "Kuun­telen kor­valap­puste­reoissani vain Motorheadia ja patterit heitän luon­toon !"