Frank Odoi: Golgoti. Suomennos Mika Tiirinen. Like 1995.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Afrikkalaisen Goman rantaan ajautuu valkoinen mies, Gomez. Paikallinen asukas Goma ryhtyy kauppoihin, vaihtaa kiväärin kultaan. Mutta Gomez tulee takaisin isommalla laivalla - Raamattu ja risti kainalossaan.
Historiankirjoista tuttu kolonialismi käynnistyy. Gomez ryhtyy isännäksi, tekee paikallisista asukkaista työläisiään, vie kullan mukanaan ja lietsoo jo ennestään riitaisten heimojen eripuraa.
Historian kurssi jatkuu: Afrikka itsenäistyy ja alkaa uusi vapauden vaihe. Se tarkoittaa itsevaltaista presidentti Gomaa sekä hänen korruptoitunutta ja diktatorista hallintoaan. Neuvonantajanaan Gomalla on tietysti Gomez. Viimein muiden poliitikkojen kaappausyritys onnistuu ja Goma poistuu historian lehdiltä.
Golgotin tekijä on Frank Odoi, Ghanassa 1948 syntynyt piirtäjä, joka muutti 1980 työskentelemään Kenian pääkaupunki Nairobiin. Golgotissa hän kuvaa afrikkalaisen maan historian kolonialismin ajoista uuskolonialismin vuosiin. Ironisuudestaan huolimatta tarina on liiankin tosi. Nimi Golgoti tarkoittaa Länsi-Afrikan Kultarannikkoa ja tulee kenialaisten kikujujen tavasta ääntää Gold Coast.
Odoin albumi on todellinen harvinaisuus, aito afrikkalainen sarjakuva. Niitä ei paljoa tehdä, ja ne harvatkin kulkeutuvat tuskin koskaan tänne pohjan perille. Golgoti on huikeaa parodiaa alusta loppuun, ja Odoi naureskelee tasapuolisesti kaikille.
Afrikan ensimmäisen siirtomaavallasta itsenäistyneen maan kansalaisena hän on oppinut, että itsenäisyys ei tuokaan pelkkää onnea. Kullan- ja vallanhimoa sekä julmuutta löytyy sekä eurooppalaisista että afrikkalaisista. Koska tämä on silkka tosiasia, Odoi voi hyvin tehdä siitä suuren vitsin.
Piirrokset ovat selkeää hiukan parodioitua realismia, joissa pääasia on viestin välittäminen eikä taiteellinen vaikutelma. Ero eurooppalaiseen sarjakuvaan on se, että Odoin ei tarvitse piirtää afrikkalaisia tummaihoisiksi. Jokainen afrikkalainenhan lukijahan tietää, että ihmiset ovat mustia.
Frank Odoi työskentelee Nairobissa Communicating Artists -toimistossa muutaman muun sarjakuva- ja pilapiirtäjän kanssa. Samassa huoneessa piirtävät sulassa sovussa jopa kahden kilpailevan sanomalehden poliittiset pilapiirtäjät.
Afrikkalaisen sarjakuvapiirtäjän elanto tulee pilapiirrosten ohella tilaussarjakuvista. YK:n väestörahasto on teettänyt heillä jo kuusi kirjasta nuorille. Maailmanpankki tilasi vesi-teemaan liittyviä sarjakuvakalentereita ja Ruotsin valtion kehitysyhteistyötoimisto SIDA teetti opetussarjakuvia.
Kenian yksipuoluejärjestelmä päättyi hiljan, ja uusi hallitus tilaa Communicating Artistsilta sarjakuvia uudesta perustuslaista. Maan varapresidentti on Odoin mukaan sarjakuvan ystävä, joka on jopa maininnut sarjakuvan julkisessa puheessaan.
Odoi piirtää myös omia sarjakuviaan, mutta markkinat ovat rajalliset. Hänen Akokhan-tarinansa alkoi ilmestyä 1990-luvun lopulla Kenian päälehdessä The Nationissa, jossa ilmestyy myös hänen kansantaruihin perustuvia sarjakuviaan. Akokhan ilmestyy myös Ghanassa, ja Ugandassa julkaistaan kahta Odoin huumoristrippiä.
Communicating Artists -studio tekee omaa pilalehteä Penknife. Se sisältää paljon pilakuvia ja sarjakuvia, vaikka pääpaino onkin tekstillä. Studion väen haaveena on päästä kustantamaan omia sarjakuva-albumeita, sillä kukaan ei nyt julkaise sellaisia Keniassa.
Silti Frank Odoi tunnetaan Keniassa hyvin. Nairobissa hotellini edessä päivystävä kengänkiillottaja tiesi heti, että olen journalisti. Hän oli nähnyt minut Odoin seurassa ja päätellyt loput.
Vaikka sarjakuva on Afrikassa vasta nousussa, on kenialaisilla piirtäjillä ainakin yksi etu, jota suomalaisilla ei ole: maassa ei kirjoiteta lainkaan sarjakuvakritiikkiä.
