Hannu Hirvonen: Eroottinen eläintarina. Kemin sarjakuvakeskus 1991.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Hannu Hirvosen Kemin sarjakuvakilpailun 1988 voittanut seitsemän sivun sarjakuva Oi kuu oli suomalaisen sarjakuvan evoluution hienoja loikkia. Tarinat ja kerronnan tapa olivat omintakeisia ja uusia, piirtäjän taito ja sanottava olivat kehittyneet kypsiksi.
Eroottinen eläintarina oli 1990-luvun alun vakuuttavimpia kotimaisia albumeita. Hirvosen (s. 1951) ihmiset ovat kasvaneet vielä enemmän ihmisiksi kuin Oi kuussa, tiivistämisen ja oikean virityksen löytämisen kyky oli löytynyt.
Albumin ensimmäinen sivu kertaa muutamassa ruudussa ihmisen suvun koko kehityksen, alkulimasta maalle ja homo sapiensiin. Mmiljoonien vuosien kehitys on johtanut juuri tähän kertomukseen, ei mihinkään muuhun.
Yksittäinen tarina on tärkeä koska se on ainutlaatuisuudessaan kaikki. Olemme kukin oman elämämme evoluution huippu, kukaan muu ei elä elämäämme puolestamme.
Neljä ensimmäistä sivua antavat tehokkaasti albumille sen virityksen, tunnelman ja puitteet. Päähenkilö on mies, pääasia on rakkaus. Tai elämä, jonka pääasia on rakkaus. Näkökulma on korostetusti miehen.
Mies tapaa suden ja jäniksen: kaksi naista joita hän rakastaa ja joilta hän saa vastarakkautta. Molemmat jättävät miehen palatakseen vanhoina takaisin. Mies rakastaa kumpaakin vilpittömästi koko elämänsä.
Mies kysyy jänikseltä: "Voiko rakkauden kääntää poikki niinkuin katkaisijasta? " Ei voi, koko elämämme on meissä, alkulimasta vanhukseen.
Miehen rakkaus suteen ja jänikseen on kaiken kattavaa. Mies on kuu, jonka valo ei ole omavoimaista. Hän heijastaa valoa jota auringot - susi ja jänis - säteilevät.
Albumi kattaa miehen kaikki iäkäkaudet: lapsuuden, aikuisuuden ja vanhuuden. Ne ovat meissä koko elämämme ajan, ovat kätemme sileät tai ryppyiset. Vaikka kerronta yhdistää ajan eri tasot sekä unet, kuvitelmat ja reaaliset tapahtumat, se säilyttää jäntevyytensä ja herkkyytensä.
Kerronnan loikat ovat huimia. Realistiset tunnelmat vaihtelevat lentävien lautasten kanssa, ruudusta toiseen siirryttäessä saattaa kulua kaksi sekuntia tai 40 vuotta.
Intiimiä tunnelmaa korostaa loppusivuilla suden lukijaan suunnattu katse ja äkillinen huudahdus "Tuohan lukee tätä!".
Toden totta, lukija hämmästyy itsekin, minähän luen hyvin yksityistä tarinaa miehen elämästä. Lukija ei kuulu tarinaan, mutta tarinaa ei myöskään ole olemassa ilman lukijaa. Tarina syntyy lukijan sydämessä, hänen tulkintanaan eikä albumin sivuilla.
Hirvosen grafiikka ei vie pääosaa tekstiltä. Hän jakaa melkein kaikki sivunsa 12 samankokoiseen selvästi rajattuun ruutuun. Piirokset ovat mustavalkoisuudessaan yksinkertaisia, tasapaksulla viivalla vedettyjä. Henkilöhahmoja on toisinaan vaikea erottaa toisistaan, ihmiskunta on kuvissakin yhtä.
Pelkistetty kuva johtaa pelkistettyyn ilmaisuun. Kaikkea ei tarvitse piirtää eikä selittää, lukijan omalle mielikuvitukselle jää paljon tilaa.
Henkilöiden puhe on yhtä pelkistettyä kuin kuvallinen ilmaisu. Virkkeet ovat yksinkertaisia mutta juuri siksi ilmaisuvoimaisia. Hirvonen poimii tekstiinsä vain oleellisen. Tarina etenee reippaasti grafiikan tietystä tasapaksuudesta huolimatta.
Eroottisen eläintarinan sisään on kirjoitettu myös paljon huumoria. Tilanteiden äkillinen vaihtelu, osuva dialogi ja ufojen ilmestyminen kuin elokuvassa Life of Brian ovat monesti myös hauskoja. Vähäeleiselläkin huumorillakin on sijansa, albumi osoittaa.
Eroottinen eläintarina on tunteellinen mutta ei makeileva, herkkä mutta ei kosiskeleva, yksityinen mutta yleinen.
