Scott Adams: Dilbert. 11 albumia vuodesta 1997.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Dilbertiin ei liity taiteellisia ambitioita, hän on vain minulla töissä, sanoo sarjan tekijä Scott Adams. Hän korostaa, että muilla sarjakuvapiirtäjillä on usein takanaan taidekoulu, hänellä kaupallinen tutkinto. Koska kyse on bisneksestä eikä taiteesta, Dilbertin ei tarvitse seurata minkäänlaisia periaatteita.
Siksi monet sarjakuvan lukijat vierastavat maailman suosituimpien strippisarjojen joukkoon nousseen Dilbertin maailmankuvaa. Zippy-sarjakuvan piirtäjä Bill Griffith kirjoitti, että Dilbert toki on eräänlainen sarjakuva, mutta oikeamminkin se on markkinointistrategia. Adams (s. 1957) onkin laatinut myös menestyneitä yritysjohdon tietokirjoja.
Dilbert on tuntemattomaksi jäävässä tietotekniikka-alan yrityksessä työskentelevä insinööri, jota ympäröivät omiin maisemakonttorin karsinoihinsa eristäytyneet ja henkisesti hukassa olevat työtoverit.
Koskaan ei oikein selviä mitä yritys valmistaa. Se pysyy surkeasta työmoraalistaan ja liikkeenjohdostaan huolimatta pystyssä työntekijöiden valehtelukyvyn, sumplimisen ja raatamisen ansiosta.
Työpaikalta puuttuu kaikki yhteisyyden henki niin työtovereiden väliltä kuin johdon ja työntekijöiden väliltäkin. Kukaan ei oikeastaan välitä mistään, kunhan asiat vain näyttävät pyörivän.
Työyhteisöä ei rasita vain johdon kyvyttömyys ja sosiaalisten kontaktien puuttuminen. Johto puuhaa ahkerasti liikemaailman muotien parissa, väkeä erotetaan ja toimintoja ulkoistetaan. Samalla kehitellään uusia keinoja työntekijöiden nöyryyttämiseksi.
Strippien huumori on kyynisen etäistä. Jos pomo on määrännyt jollekulle hölmön tai vastenmielisen työn, tämä siirtää sen vielä tyhmemmälle tai puolustuskyvyttömämmälle. Sankari on se, joka hyväksyy viidakon lait ja hyödyntää niitä estottomimmin.
Hahmojen kieli on huoliteltua ja selkeää, mutta puhe usein julmaa. Puheen merkitys on pitää muut etäällä ja ymmällä, sillä ei luoda kontaktia kanssaihmisiin.
Kylmyyden vaikutelmaa lisää sarjan piirrostyyli. Se on insinöörimäistä, kuin kaavaimella piirrettyä. Se täyttää tehtävänsä mutta vähentää inhimilliset piirteet minimiin. Kuvissa ei usein ole taustoja, vaan ainoastaan henkilö tai kaksi ja heidän puheensa. Useimmiten ihmiset istuvat pöydän ääressä, jolloin heistä tarvitseekin piirtää vain ylävartalo.
Moni Dilbertin vitseistä osuu kyynisyytensä vuoksi maaliin. Erityisen hauskoja ovat liike-elämän uusimpia villityksiä pilkkaavat heitot. Esimerkiksi sellaisesta käy tilanne, jossa Dilbertin yhtiö ulkoisti asiakaspalvelunsa Intiaan.
Työt siirtyivät alihankintaketjun kautta Meksikoon, Vietnamiin, Filippiineille ja lopulta takaisin omaan firmaan. "Selvisi, että me olemme halvin palvelun tarjoaja, koska valehtelemme odotusaikamme." Yhtiö maksaa itselleen siitä, että se huijaa itseään. Johtopäätös: "Meidän on nostettava hintojamme." Ketju on pelottavan lähellä globaalin talouden logiikkaa.
Onko Dilbertin edustaman maailmankuvan kritisointi oikeastaan sen kuvaaman raa’an todellisuuden kritiikkiä? Osin kyllä, mutta Dilbertiin sisältyy kiistämättä asiain tilan hyväksyvä elementti. Vastustan idiootteja, en bisnestä on erään Dilbert-kirjan nimi. Toisin sanoen, kaikki pulmat työpaikoilla johtuvat vain idiooteista, eikä yhtiön omistajien tulostavoitteilla ole tekemistä työntekijöiden hiostamisen kanssa.
Dilbert on yhden asian sarjakuva, työpaikan valtasuhteiden. Se kuvastaa monen työyhteisön todellisuutta, mikä selittääkin sen suosion. Mutta mikään sarjassa ei johda minnekään, eikä mistään tehdä johtopäätöksiä. Ihmiset pysyvät eristäytyneitä ja toisilleen vieraina, kilpailu korvaa solidaarisuuden.
Dilbertissä kukaan ei käänny huolineen pääluottamusmiehen puoleen, sellaisia ei siinä maailmassa ole. Toiminnan korvaa terapeuttinen nauru, Don't worry, be happy.
