Edgar P. Jacobs: Blake ja Mortimer. Kolme albumia vuosina 1989-1991. Jalava ja Semic.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Blake ja Mortimer kuuluu sarjakuvan perusklassikoihin. Se on elävä, monelle kielelle käännetty sarjakuva. Professori Mortimerin ja kapteeni Blaken huimien seikkailujen luoja oli belgialainen Edgar P. Jacobs (1904-87).
Jacobs työskenteli ja lauloi baritonina niin Brysselin, Pariisin kuin Lillenkin oopperassa. Kun ulkomaiset taiteilijat 1939 karkotettiin Ranskasta, hänen oli palattava Belgiaan.
Vuonna 1941 Jacobs aloitti Bravo-lehden kuvittamisen ja ensimmäisen oman sarjakuvansa Le Rayon U. hän loi 1943. Jacobs tutustui Hergéen ja avusti tätä Tintti-albumien taustojen piirtämisessä aina vuoteen 1948.
Legendaarinen belgialainen Tintin-sarjakuvalehti alkoi ilmestyä 1946. Sen ensimmäisessä numerossa oli Blake ja Mortimer -tarina Le Secret de l'espadon. Jacobs teki yhteensä yhdeksän Blake ja Mortimer -seikkailua, joista kolme on käännetty suomeksi: Keltainen merkki, S.O.S. meteoreita ja Aikakone.
Sarjan suosio ei hiivu, ja sitä on julkaistu viime vuosina myös useita uusia albumeita. Niiden piirtäjinä on kunnostautunut erityisesti ranskalainen Ted Benoit, jonka kynän jälki sopii hyvin Jacobsin tyyliin.
Alkujaan 1953-54 ilmestynyt Keltainen merkki esittelee tohtori Jonathan Septimuksen, ihmisten mieliä hallitsevan telekefaloskoopin kehittäjän. Septimus kuuluu Milochin tavoin Jacobsin suosimaan konnien lajiin: nerokkaisiin mutta mieleltään vinksahtaneisiin tiedemiehiin. Mukana on myös Olrik, Blaken ja Mortimerin perinteinen vastustaja.
Vuosina 1960-61 ilmestyneessä Aikakoneessa kuvat ovat jo hiukan suurempia. Aiemmat tiukasti rajatut kasvojen lähikuvat ovat tehneet tilaa yleiskuville. Näin teatterinomaista pysähtyneisyyttä on vähemmän ja nykyaikaiselle sarjakuvalle tyypillistä elokuvallista liikettä enemmän.
Aikakoneessa Mortimer joutuu jo kuolleen arkkivihollisensa professori Milochin pirullisen juonen uhriksi. Miloch houkuttelee Mortimerin käyttämään suunnittelemaansa aikakonetta.
Paluu omaan aikaan onkin ennakoitua vaikeampaa. Aikakoneesta on tehty myös suomeksi 1999 julkaistu cd-rom Paholaisen loukku.
Nykylukijalle Blakessa ja Mortimerissa on välillä liiankin paljon tavaraa, erityisesti tekstiä. Tarinan suvantovaiheissa ruudut täyttyvät puhekuplista, jotka taas täyttyvät pitkistä selityksistä. Pieni kuvakoko tekee lukemisesta huolellisuutta vaativaa työtä.
Ahtaudella on toinenkin puolensa; tarinat ovat huolella punottuja sekä toteutettuja. Jacobs halusi tarjota lukijalle luettavaa koko rahalla, ilman oikoteitä. Jokainen kuva on tarkasti sommiteltu ja piirretty, taustat ja tunnelmat ovat tasapainossa.
Jacobsin realistiset piirrokset perustuvat Tintin tavoin huolelliseen dokumentointiin. Varsinkin varhaisimmissa albumeissa liikkeen illuusio säilyy aina hiukan jäykkänä. Tämä johtuu osaltaan runsaista liikkumattomista lähikuvista, osittain kuvan alisteisuudesta tarinalle.
Sillä tarina oli Jacobsille sittenkin tärkein. Blaken ja Mortimerin asema klassikkona ei perustu sinänsä korkeatasoiseen grafiikkaan; piirroksissaan Jacobs ei ollut uuden kehittäjä vaan olemassaolevan ammattitaitoinen käyttäjä. Sen sijaan tarinan luojana Jacobs oli estoton, hänen tieteiskertomuksensa kestävät lukemista vielä nykyäänkin.
