Metalliliitto (30.03.2015 – Heikki Jokinen) Japanin metalliliitot saivat läpi palkkavaateensa jokavuotisissa sopimusneuvotteluissa. Korotukset ovat suurimmat 16 vuoteen. Jopa maan pääministeri Abe kehotti yrityksiä korottamaan palkkoja.

Japanissa on 50 metallialan ja elektroniikkateollisuuden ammattiliittoa. Niiden kattojärjestö JCM on koonnut tiedot tämän vuoden neuvottelukierroksesta.

Kaikki liitot saivat tavoitteena olleen keskimäärin kahden prosentin peruspalkan korotuksen jokaiselle työläiselle. Tämä on noin 46 euroa kuussa.

SAK (27.03.2015 - Heikki Jokinen) Euroopan ammatillisen yhteisjärjestö EAY:n hallitus äänesti ehdolle pääsihteeriksi italialaisen Luca Visentinin. Hän seuraa syyskuussa eläkkeelle jäävää Bernadette Ségolia.

Visentini voitti tiukassa äänestyksessä saksalaisen Peter Scherrerin äänin 55 - 49. Lisäksi annettiin kuusi tyhjää ääntä. Voittajan voimakkain tuki tuli lähinnä Euroopan eteläosasta, Scherrerin pohjoisesta.

Suomalaiset keskusjärjestöt tukivat vaalissa Scherreriä, mutta ovat tyytyväisiä myös Visentinin valintaan. Muutkin pohjoismaiset keskusjärjestöt lupaavat tukensa Visentinille.

 SAK (24.03.2015 - Heikki Jokinen) Meksikon työministeri Alfonso Navarrete Prida lupaa, että maa ratifioi Kansainvälisen työjärjestö ILO:n yleissopimuksen 98, joka takaa järjestäytymis- ja neuvotteluoikeuden. Maailman ammattiyhdistysliike tervehtii asiaa ilolla.

- Toivotamme tervetulleeksi ministerin sitoumuksen keskustella muistakin lakiuudistuksista. Toivomme niiden tekevän lopun työläisten oikeuksien loukkauksista jotka vaikuttavat moneen Meksikon työtätekevistä ihmisistä, sanoo ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC:n pääsihteeri Sharan Burrow.

Meksikossa on tavallista, että yhtiöt hankkivat suojelusopimuksen joltakin ammattiliitoksi tekeytyvältä taholta. Tämän tarkoitus on yksinomaan pitää aidot ammattiliitot poissa työpaikalta. Suojelusopimuksia tekevät liitot eivät tee työehtosopimuksia eivätkä puolusta työntekijöiden etuja.

SAK (20.03.2015 - Heikki Jokinen) Ammattiyhdistysliikkeen heikkeneminen johtaa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisääntymiseen. Huomio ei ole uusi, mutta yllättävää on, että sen kirjaa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF tuoreessa tutkimuksessaan.

Keskeinen syy korkeimpien tulojen nousuun näyttää olevan ammattiyhdistysten heikkeneminen, sanovat valuuttarahaston tutkijat Florence Jaumotte ja Carolina Osorio Buitron IMF:n Finance & Development -julkaisussa.

Tutkijat jäljittivät kolmen viime vuosikymmenen ajalta tulojen kehitystä kehittyneen talouden maissa. Eniten ansaitsevan kymmenen prosentin tulot olivat kasvaneet mittavasti enemmän kuin muiden. He löysivät ”vahvoja todisteita” sille, että tämä kehitys kävi käsi kädessä järjestäytymisen vähenemisen kanssa.

SAK (17.03.2015 - Heikki Jokinen) Onko julkisen puolen työvoimakulujen nousu johtanut valtiontalouden pulmiin ja velkaantumiseen? Ei ole, ainakaan saksalaisen raportin mukaan.

Saksan ammattiliittojen keskusjärjestö DGB:n raportti selvittää, että julkisen alan henkilöstökulut ovat pysyneet samalla reaalitasolla vuodesta 1970. Samana aikana valtion velkaantuminen on kasvanut voimakkaasti. Luvuissa on huomioitu inflaatio ja vastaavat muuttujat.

PAM (17.03.2015 – Heikki Jokinen) Hugo Boss jatkaa ay-aktiivien erottamisia Izmirissä Turkissa sijaitsevalla tehtaallaan. Oikeusistuin on jo tuominnut yhtiön aiemmista laittomista irtisanomista.

Turkin tekstiilityöläisten liitto Teksif on tukenut jo kolme vuotta Hugo Bossin omistaman tehtaan työläisten järjestäytymistä. Teollisuuden ammattiliittojen maailmanjärjestö IndustriALL:n mukaan yhtiö tekee kaikkensa tämän estämiseksi.

Sen mukaan ammattiyhdistyksen jäseniä, heidän perheitään ja ystäviään on uhkailtu, rankaistu ja erotettu työpaikoiltaan. Yhtiö erotti keskeiset ay-aktiivit.

Metalliliitto (17.03.2015 – Heikki Jokinen) Georgian johtava kaivosyhtiö RMG käy voimakkaasti kaivos- ja metallityöläisten liitto TUMMCIWG:n kimppuun. Liittoa ja sen jäseniä syrjitään monella tavalla.

Vuosi sitten liitto saavutti tavoitteensa 40 päivän lakon jälkeen. Palkkoja korotettiin reilusti ja yhtiö sitoutui ottamaan takaisin töihin 137 erottamaansa työläistä.

Tänä vuonna yhtiö kuitenkin aloitti laajan kampanjan liiton syrjäyttämiseksi. Sen edustajat kiersivät työpaikoilla jakamassa valmiiksi painettua lomaketta liitosta eroamiseksi. Ellei sitä allekirjoittanut, vaaransi työpaikkansa tai saattoi saada muita hankaluuksia.

Ahjo (12.03.2015 - Heikki Jokinen) Turkin hallitus kielsi tammikuun lopussa metalliliitto Birleşik Metal-İşin lakon. Syynä oli ”kansallisen turvallisuuden” vaarantaminen.

Lakkoon oli menossa 15 000 metallityöläistä 42 tehtaassa. Sillä tavoiteltiin Turkin lain mukaista useita yrityksiä koskevaa yhdistettyä työehtosopimusta.

Muodollisesti päätös lykkää lakkoa 60 päivällä, mutta tämän jälkeen on edessä pakollinen sovittelu, joka tekee lakon käytännössä mahdottomaksi. Sovittelulle on aikaa kuusi arkipäivää, ja ellei sopimusta sinä aikana synny, liitto menettää oikeutensa edustaa työntekijöitä.

Turkin laki antaa mahdollisuuden kieltää lakko mikäli se vaarantaa kansanteveyttä tai kansallista turvallisuutta.

Ahjo (12.03.2015 - Heikki Jokinen) Ruotsin keskusliittojen oikeusapu LO-TCO Rättskydd toi ammattiliittojen jäsenille viime vuonna 35 miljoonan euron korvaukset tuomioistuimista. If Metall -liiton jäsenille korvauksia kertyi 3,3 miljoonalla eurolla, sanoo Annika Nilsson If Metallin työelämäyksiköstä.

Ahjo (12.03.2015 - Heikki Jokinen) Erotetut määräaikaiset työntekijät on otettava takaisin, määräsi oikeus Kalugassa Venäjällä. Peugeotille, Citroenille ja Mitsubishille osia valmistava PCMA Rus -tehdas ei ole enää kahteen vuoteen palkannut ketään vaiktuiseen työhön.