Särmä (18.12.2014 - Heikki Jokinen) Venäjän oikeusministeriö on tarkistanut Spok-metsiensuojelujärjestön tilit ja toiminnan vuosilta 2011 - 14 ja päättänyt, että järjestö ei ole Venäjän lakien määittelemä vieras agentti.

Raportin mukaan Spok on tosin saanut rahaa ulkomailta, mutta ”ei ole syytä lisätä sitä ei-kaupallisten, vieraana agenttina toimivien järjestöjen rekisteriin”. Ulkomaiset lahoitukset ovat olleet 10 - 20 prosenttia järjestön budjetista.

Järjestön johtaja Aleksander Markovski sanoo lahjoitusten kohdistuneen ympäristökasvatukseen sekä metsien kartoitukseen.

Ahjo (18.12.2014 - Heikki Jokinen) Sydvarangerin kaivoksen työntekijät suostuivat marraskuussa kolmen prosentin palkkojen leikkaukseen. Syynä on rautamalmin markkinahinnan heikkeneminen.

- Palkkojen pieneneminen on vain osa isoa säästöpakettia, sanoo ammattiosasto Nordens Klippen pääluottamusmies Henning Bråten.

- Pakotettu leikkaus on pahempi kuin vapaaehtoinen. Se olisi todennäköisesti johtanut lomautuksiin ja irtisanomisiin.

Ahjo (18.12.2014 - Heikki Jokinen) United Steelworkers -liitto kampanjoi yhtiöiden rikosoikeudellisesta vastuusta kuolemaan johtavissa työtapaturmissa. Vuodesta 2003 yhtiöt saattavat olla niistä vastuussa, mutta laki ei käytännössä toimi.

SAK (16.12.2014 - Heikki Jokinen) Britannian hallitus sääti viime vuonna ennakkomaksun, jotta asiansa saa työasioiden erityistuomioistuimeen. Kävi täsmälleen kuten ay-liike pelkäsi: oikeudenkäyntien määrä väheni jyrkästi.

Kaltoin kohdeltu työntekijä voi viedä asiansa työasioiden erityisoikeuteen. Hänen tulee kuitenkin maksaa 315 euron takuumaksu. Jos asia etenee käsittelyyn, maksu nousee 1 500 euroon.

Britannian ammattiliittojen keskusjärjestö TUC laati raportin lain ensimmäisen vuoden vaikutuksista. Erityisesti matalimmin palkatut ja naiset kärsivät maksuista.

Työoikeuteen menneiden tapausten määrä romahti vuodessa kaikkiaan 81 prosenttia. Erityisen selvästi putosivat seksuaalista häirintää koskevat tapaukset. Tämän vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana näitä tapauksia oli esillä 1 222, vuotta aiemmin 6 017.

Metalliliitto (16.12.2014 - Heikki Jokinen) Malesian elektoniikkateollisuuden raportoitiin syksyllä käyttävän laajasti pakkotyötä. Maa saattaa nyt menettää alan vientiä mikäli se joutuu Yhdysvaltain seurantalistalle työolojensa vuoksi.

Yhdysvaltain työministeriön rahoittama Verité-järjestö selvitti elektonikkatyöläisten oloja haastatteluin Malesiassa 200:ssa tehtaassa. Kaksivuotisen tutkimuksen mukaan liki kolmannes teollisuuden työntekijöistä on käytännössä pakkotyössä.

Kotimaisista työntekijöistä pakkotyössä oli 28 prosenttia ja siirtotyöläisistä 32 prosenttia. Tutkimus pitää näitä lukuja varovaisina ja arvioi niiden olevan todellisuudessa korkeampia.

PAM (16.12.2014 - Heikki Jokinen) Joka päivä 300 vähittäiskauppojen työntekijää jotuu väkivallan kohteeksi, arvioi Britannian myyjiä edustava Usdaw-liitto. Erityisen usein näin käy alkoholia myyville työntekijöille.

Liiton selvityksen mukaan 16 prosenttia hyökkäyksen kohteeksi joutuneista myyjistä ei tee asiasta mitään ilmoitusta tai raporttia.

Usdawin pääsihteeri John Hannett pitää tilannetta erittäin huolestuttavana. Hän kertoo myyjien toisinaan sanovan, että he ovat etulinjassa ja joutuvat siksi kohtaamaan monenlaisia pulmia. Raportointi väkivallasta ei siinä tällöin auttaisi.

Metalliliitto (09.12.2014 - Heikki Jokinen) Saksan IG Metall -liitto lähtee tes-neuvotteluihin vaatien metalli- ja elektroniikkateollisuuden 3,7 miljoonalle työntekijälle 5,5 prosentin palkankorotusta. Samalla liitto haluaa parantaa nuorten, vähän koulutettujen sekä ikääntyvien mahdollisuutta saada jatkokoulutusta.

Lisäksi liitto tavoittelee parannusta ikääntyvien työntekijöiden mahdollisuuksiin vähentää asteittain työaikaansa. Näin työssä jaksaminen ja jatkaminen helpottuisi. Sopimusajaksi IG Metall esittää vuotta.

PAM (08.12.2014 - Heikki Jokinen) ”Työtoverit eivät usko minua. He kysyvät miksi valehtelen heille”, sanoi Tanskan pikaruokaravintoloiden työehtosopimuksiin ja oloihin 3F-ammattiliiton kutsusta tutustunut KFC:n työntekijä Alvin Major New Yorkista. ”Tanska on toiselta planeetalta.”

Major vieraili Tanskassa marraskuussa myös New Yorkissa asuvan McDonald'sin työntekijä Flavia Cabralin kanssa. He ovat pikaruokaravintoloiden työntekijöille parempia palkkoja sekä järjestäytymisoikeutta vaativan Fight for 15 -liikkeen aktiiveja. Liike vaatii palkan korottamista 12,2 euroon tunnilta. Moni työntekijä saa vain vähimmäispalkan 5,9 euroa tunnilta.

AYUM (07.12.2014 - Heikki Jokinen) Saksan katolinen kirkko sai erottaa työntekijän, joka meni toista kertaa naimisiin, päätti maan perustuslakituomioistuin marraskuun 2014 lopulla. Oikeus perusteli päätöstään kirkon itsemääräämisoikeudella.

Düsseldorfilaisen katolisen sairaalan ylilääkäri ja syöpäspesialisti erosi vaimostaan ja meni uudelleen naimisiin. Työnantaja erotti lääkärin vedoten katolisen kirkon arvoihin, jotka kieltävät avioeron.

Liittotasavallan työtuomioistuin päätti vuonna 2011, että erottaminen oli sosiaalisesti epäoikeudenmukainen. Se korosti myös lääkärin perustuslaillista oikeutta solmia siviiliavioliitto.

Kirkko piti tätä päätöstä omien oikeuksiensa loukkauksena.

PAM (28.11.2014 - Heikki Jokinen) Ammattiliittojen tarkastuskierros työpaikoilla johti 12 ilmoitukseen poliisille Tanskan Själlannissa.

Tanskalaisten HK- ja 3F-ammattiliittojen vapaaehtoiset aktiivit kiersivät Själlannissa elokuussa 1 100 työpaikkaa ja tekivät 450 haastattelua. Själlanti on se saari, jolla pääkaupunki Kööpenhamina sijaitsee.

Valistuskampanjan tarkoitus on varmistaa, että 13-18 -vuotiaat nuoret saavat kunnon lähdön työmarkkinoille.

Ay-aktiivit puhuvat työpaikoilla sekä nuorten että työnantajien kanssa palkoista ja työntekijöiden oikeuksista. Kaikkiaan kampanjan puitteissa käydään koko maassa noin 10 000:llä työpaikalla.