Fipsu (14.11.2013 - Heikki Jokinen) Etelä-Korean opettajien KTU-ammattiliitto kamppailee oikeudestaan toimia. Maan hallitus on jo pitkään pyrkinyt voimatoimin ehkäisemään julkisen alan ammattiliittojen toiminnan. Nyt sen hampaissa ovat opettajat.

Lokakuussa hallitus poisti toimintaoikeudet opettajien KTU-ammattiliitolta, joka vei päätöksen oikeuteen. Marraskuun puolivälissä Soulin hallinto-oikeus päätti, että liitolla on oikeus toimia asiaa koskevan oikeusprosessin ajan.

Korea Joongang Daily kertoo, että hallituksen perustelleen kieltopäätöstään sillä, että ammattiliitto ei suostunut erottamaan yhdeksää työstään irtisanottua jäsentään eikä muuttamaan sääntöjään tältä osin hallituksen vaateen mukaisiksi.

Särmä (07.11.2013 - Heikki Jokinen) 3F-ammattiliitto on saanut perityksi useita maksamattomia palkkoja hevostalleilla ja -siittoloissa. Yksi niistä on Tanskan rikkaimman perheen Kirk Kristiansenin Stutteri Ask. Perhe omistaa myös Lego-konsernin.

Siittola maksoi kahdelle harjoittelijalle puuttuvia ylityökorvauksia 7 650 euroa. Tilan johtaja selitti, että hän ei tiennyt ylitöistä, eli alipalkkaus oli harjoittelijoiden oma vika.

Hevostalli Stald Bøgelund maksoi liiton väliintulon jälkeen kiistellyn 3 000 euroa harjoittelijalle. Yhtiön edustaja piti harjoittelijoiden laskelmia ylitöistä virheellisinä. Sitä ei voi kuitenkaan todistaa, koska ylityökirjanpitoa ei ollut, hän sanoi.

Särmä (07.11.2013 - Heikki Jokinen) Intian Darjeelingin alueen teeviljelmillä on jo pitkään kamppailtu palkoista. Ammattiliitto Darjeeling Terai Dooars Plantation Labour Union sanoo, että yhtiöt ovat pidättäneet osan palkoista yli kaksi vuotta. Liitto on järjestänyt viime kuukausina useita työtaistelutoimia.

Liitto rahoitti kamppailun pyytämällä työläisiä luovuttamaan sille yhden päivän palkan, joka  teeviljelmillä on yksi euro. Kalimpong News kertoi, että rahan lisäksi liitto sai keräyksessä 1 400 kiloa riisiä.

Särmä (07.11.2013 - Heikki Jokinen) Rakentaminen on hienoisessa nousussa Euroopassa, raportoi EU:n tilastokeskus Eurostat. Nousu oli heinäkuussa 0,7 prosenttia verrattuna edelliseen heinäkuuhun euro-maissa ja 1,3 prosenttia koko unionissa.

Portugalissa, Ruotsissa ja Unkarissa oli selvää nousua, laskua taas Tsekin tasavallassa, Sloveniassa ja Saksassa.

Saksan tilastokeskus julkisti kuitenkin myönteisiä lukuja. Rakennuslupien määrä kasvoi elokuussa 12 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Heinäkuussa nousua oli peräti 30 prosenttia.

Särmä (07.11.2013 - Heikki Jokinen) Pientalorakentaminen Ruotsissa lisääntyy ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2010. Tämä lupaa hyvää puuteollisuudelle, päättelee alkuvuoden tuotantotilastot julkaissut Trä- och Möbelföretagen TMF.

Pientalojen rakentaminen kasvoi 9 prosenttia viime vuodesta mutta asuntotuotanto kasvoi kokonaisuudessaan 33 prosenttia.

Maan sahateollisuudessa näkyi viime vuosineljänneksen aikana heikkoja merkkejä viennin elpymisestä Saksaan ja Britanniaan. Vienti Kiinaan on kasvanut selvästi.

Fipsu (28.10.2013 - Heikki Jokinen) Ammattiyhdistysaktiiveihin kohdistuva raaka väkivalta ja uhkailu Guatemalassa ei laannu. Maa tunnetaan maailman vaarallisimpana paikkana ay-toimintaan osallistuville. Kohteena on myös useita julkisen alan ammattiliittojen aktiiveja toiminnan eri tasoilta.

Maassa murhattiin vuosina 2007 – 2012 ainakin 53  ay-aktiivia. Viime maaliskuussa murhattiin kolme terveydenhuoltoalan ammattilitto SNTSG:n jäsentä, niin työpaikkatason toimijoita kuin liiton johtoakin. Viime vuonna murhattiin viisi liiton aktiivia.

SAK (24.10.2013 - Heikki Jokinen) Ruotsissa toimihenkilöt saivat viime vuonna 43 prosenttia enemmän palkkaa kuin työntekijät, kertoo ammattiliittojen keskusjärjestö LO:n palkkaraportti. Työläisammattilaisista parhaiten ansaitsivat rakennustyöläiset.

Työntekijän keskipalkka oli 2 670 euroa (23 500 Ruotsin kruunua) ja toimihenkilön 3 840 euroa (33 700 kruunua) kuukaudessa.

Palkkaero on kuitenkin kutistunut aavistuksen verran, sillä kolmen viime vuoden aikana työntekijöiden palkat nousivat 7,2 prosenttia ja toimihenkilöiden 7 prosenttia. Reaalipalkat kasvoivat kolmessa vuodessa työntekijöillä 2,4 prosenttia ja toimihenkilöillä 2,2 prosenttia.

SAK (21.10.2013 - Heikki Jokinen) Britannian ammattiliittojen keskusjärjestö TUC vaatii, että rakennustyöläisistä mustia listoja käyttäneet rakennusyritykset on suljettava pois julkisista hankinnoista Britanniassa. Osa yrityksistä lupaa nyt korvauksia listaamisesta kärsineille.

Rakennusalan mustat listat ovat olleet esillä julkisuudessa siitä asti, kun Britannian tietosuojavirasto Information Commissioner's Office teki vuonna 2009 ratsian The Consulting Association -nimiseen yritykseen. Se oli kerännyt 44 rakennusyhtiölle mustan listan 3 213 rakennustyöläisestä työhönotossa käytettäväksi.

PAM (21.10.2013 - Heikki Jokinen) Hotelli- ja ravintolatyöntekijät kuuluvat pienituloisimpiin ammattiryhmiin Ruotsissa, kertoo Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestö LO:n tuore palkkaraportti. Se selvittää työntekijöiden ja toimihenkilöiden palkkoja 19:llä eri toimialalla viime vuonna.

Hotelli- ja ravintolatyöntekijöille kertyy palkkaa keskimäärin 2 390 euroa kuussa. Ainoa vähemmän ansaitseva ryhmä on kunnallisessa päivähoidossa työskentelevät, joiden palkka jää parikymppiä matalammaksi.

Vähittäiskaupassa työskentelevät eivät myöskään juhli tuloillaan, he ovat neljänneksi pienipalkkaisin ryhmä 2 510 eurolla. Tukkukaupan puolella palkka on hiukan parempi, 2 750 euroa kuussa.

Paperiliitto (18.10.2013 - Heikki Jokinen) Viime vuoden elokuusta tämän vuoden elokuuhun on Ruotsin massa- ja paperiteollisuudessa jaettu 1 405 irtisanomisilmoitusta, laskee Pappers-liitto. Niistä 846 tehtiin painopaperiteollisuudessa. Luvuissa on mukana toimistohenkilökuntaakin.

Stora Enso on erityisen aktiivinen irtisanoja. Elokuusta 2012 elokuuhun 2013 yhtiö irtisanoi 78 ihmistä Nymöllassa (130 koko vuonna 2012), sata Hyltessä (140 koko vuonna 2012) ja 175 Kvarnsvedenissä. Jokin viikko sitten se ilmoitti 227 ihmisen irtisanomisesta Skoghallin ja Forsin tehtailla.