Särmä (23.11.2017 - Heikki Jokinen) Pian alkavan työehtosopimuskierroksen on tuotava kunnollinen lisä tiliin, sanoo Saksan IG Metall -liiton puuta ja muovia käyttävän teollisuuden tes-neuvottelukunta.

Se edustaa 170 000 työntekijää muun muassa huonekalu- ja puuteollisuudessa sekä asuntovaunujen valmistuksessa.

Teollisuusliitto (06.11.2017 - Heikki Jokinen) Ammatillinen järjestäytyminen ei ole helppoa Yhdysvalloissa. Vaativien säädösten lisäksi työnantajien jyrkkä toiminta on esteenä. United Steelworkers -liitto valitti viranomaisille Kumho-yhtiön erotettua tehtaansa ay-aktiivin Georgian osavaltiossa.

Eteläkorealaisten omistaman Kuhmon tehtaan työntekijät halusivat järjestäytyä Maconissa Georgian osavaltiossa. Viime vuonna aloittanut tehdas työllistää 300 ihmistä.

Yhdysvaltain lain mukaan työläiset voivat järjestäytyä, mikäli yli puolet työpaikalla kannattaa liittoon liittymistä. United Steelworkers keräsi 80 prosentilta tehtaan työläisistä kortin, jossa he ilmoittivat haluavansa liittyä USW-liittoon.

SAK (02.11.2017 - Heikki Jokinen) Qatar lupaa lakkauttaa pahamaineisen siirtotyöläisten oikeuksia polkevan kafala-järjestelmän. Päätökseen vahvasti vaikuttanut ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC pitää tätä askeleena kohti nykyaikaisen orjuuden lopettamista maassa.

Monessa alueen maassa käytössä oleva kafala-järjestelmä sitoo ulkomaalaisen työntekijän työnantajansa vallan alle. Siirtotyöläinen tarvitsee työnantajansa luvan maasta poistumiseen, työpaikan vaihtamiseen, tilin avaamiseen, ajokortin hankintaan ja asunnon vuokraamiseen.

ITUC:n vuosittainen raportti ay-oikeuksien toteutumisesta listasi kesäkuussa 2017 Qatarin maailman kymmenen huonoimman maan joukkoon työntekijöiden oikeuksien kannalta. Maan asukkaista 90 prosenttia on ulkomaisia työntekijöitä.

Ahjo (02.11.2017 - Heikki Jokinen) Viime vaaleissa Yhdysvalloissa vallan saaneet republikaanit osoittautuivat kyvyttömiksi saamaan läpi uusia keskeisiä lakiehdotuksiaan.

Maan presidentillä on kuitenkin paljon omaa valtaa, ja Donald Trumpin hallinto romuttaa johdonmukaisesti voimassa olevia työsuojelu-, työlaki- ja ympäristömääräyksiä. Lokakuun alussa valtion määräyksiä oli mitätöity jo yli sata.

Senaatti kumosi määräyksen, joka rajoitti kaivosyhtiöiden oikeutta kaivosjätteiden sijoittamiseen vesistöön. Samoin kaatui määräys, joka helpotti osavaltioiden luovan eläkejärjestelmiä 55 miljoonalle ihmiselle, joilla ei ole työeläkettä. Vastaava oikeus kiellettiin varmuuden vuoksi erikseen kaupungeiltakin.