MES (05.12.2018 - Heikki Jokinen) "Tein musiikkivideoita tosissani ja päätomisesti useita vuosia", sanoo Musiikin edistämissäätiön Musiikkivideon edistämispalkinnon elokuussa saanut ohjaaja Mika Taanila. 1990-luvun alusta vuoteen 2009 ulottuneeseen musiikivideoiden tekijän uraan mahtuu muun muassa 22-Pistepirkon, Kauko Röyhkän ja Circle-yhtyeen videoita.

Taanilan ura on jatkunut näyttävästi dokumenttielokuvan ja videotaiteen akselilla, mutta musiikilla on yhä keskeinen osa hänen elokuvissaan. "Ehkä se kumpuaa musiikkivideoista, ne olivat elokuvaopiskeluni jatko-opinnot. Musiikki kuuluu elokuvaan."

Mikä yhdistää musiikin, huumorin ja Vöyrin ruotsin murteen? Humorgruppen Kaj.

Gramexpress (04/2016 - Heikki Jokinen) Kolmen nuoren vöyriläisen Humorgruppen Kaj on noussut nopeasti ruotsinkielisen Suomen suursuosikiksi. Esiintymiset myydään loppuun, videot tunnetaan laajasti ja palkintoja ropisee.

Suomenkielisten keskuudessa omalla kiistatta vaikeaselkoisella Vöyrin murteellaan laulava ryhmä on sen sijaan jäänyt harvojen herkuksi. Turhaan, sillä Kaj tekee kunnianhimoista työtä ja on aidosti hauska.

Koulujuhlista teatteriin

Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård ystävystyivät jo koulussa. Vuonna 1993 syntynyt kolmikko alkoi tehdä sketsejä sekä huumoria ystävien syntymäpäiville ja vastaaviin tilaisuuksiin.

Musiikki on kuin nuotio, jonka äärellä olemme kaikki yhtä ja samanarvoisia, sanoo laulaja Johanna Kurkela.

Gramexpress (04/2016 - Heikki Jokinen) Kauniisti ja kirkkaasti pulppuavasta laulustaan tunnettu Johanna Kurkela on kiertänyt tänä syksynä ahkerasti Suomea. Ingrid-keikkakiertue on ulottunut laajasti ympäri maata.

Kurkela rakastaa laulamista ja esiintyy mielellään.

"Parasta kiertämisessä on ehdottomasti vahva matkallaolon tuntu ja hetkessä eläminen, vuorovaikutus. Siinä on jotain hyvin tyhjentävää ja maadoittavaa. Jokainen ilta ja erilainen ja ainutlaatuinen tunnelmaltaan. Se syntyy aina hetkessä kulloinkin läsnäolevien ihmisten kesken, eikä siitä koskaan voi ihan täysin tietää, minne se vie."

Vexi Salmi sanoitti, nuoret säveltäjät sävelsivät ja Olli Lindholm lauloi. Syntyi uusi perinteitä kunnioittava joululevy.

Gramexpress (04/2013 - Heikki Jokinen) Olli Lindholm teki täksi jouluksi uuden aluevaltauksen: joululevyn. Mistä ajatus syntyi? "Vuonna 2009 Yle kysyi haluani tulla Toiveiden iltaan. Siellä saisi laulaa itselleen rakkaita lauluja, ei kuitenkaan omiaan."

"Ensimmäinen ajatukseni oli esittää kuusi Irwin Goodmanin vakavampaa kappaletta, niistä ei yleensä tiedetä. Mutta sitten oivalsin, että kokoankin laulut Vexi Salmen teksteistä."