Musiikki
MES (07.09.2020 - Heikki Jokinen) Oleellisinta musiikkivideon kuvaamisessa on tietysti se kappale, mihin video tehdään, sanoo Musiikin edistämissäätiön Musiikkivideon edistämispalkinnon 29.8.2020 saanut kuvaaja Jean-Noël Mustonen.
"Sen täytyy tuntua hyvältä ja siitä kappaleesta täytyy tykätä edes vähän. Jos aamusuihkussa hyräilee kyseistä biisiä, niin sitten tietää, että on ehkä jotakin annettavaa videolle. Musiikin suhteen tykkään kuitenkin aika monesta."
Laaja-alaisuus näkyy Mustosen kuvaamista musiikkivideoista, joiden lukumääräksi hän arvelee enemmän kuin 130 mutta vähemmän kuin 150.
Niissä ovat esiintyneet muun muassa Husky Rescue, Sub-urban Tribe, The Crash, Dannii Minogue, The Rasmus, J.Karjalainen, Bomfunk mc’s, A1, Apulanta ja Tehosekoitin. "Ihan laidasta laitaan vuosien varrella."
MES (05.11.2019 - Heikki Jokinen) Suomalainen puu nostetaan kunniaan marraskuun 18. päivänä Helsingin G Livelabin konsertissa. Soitinrakentajamestarit Rauno Nieminen ja Pekka Lovikka sekä muusikot Pekko Käppi ja Ida Elina kertovat ennen konserttia miten soittajien ja soitinrakentajien yhteispeli toimii.
"Suomalaista puuta käytettiin soittimissa vielä 1960-luvulle asti", Rauno Nieminen kertoo. Sen jälkeen tropiikin puu korvasi kotimaisen.
Esimerkiksi Landola käytti kitaroissa tuolloin suomalaista puuta. "Sodan jälkeen oli vähän pakko käyttää sitä, mitä saatiin."
Pekko Käppi orkestereineen soittaa konsertissa Niemisen valmistamaa jouhikkoa. Hän otti parikymmentä vuotta sitten yhteyttä Rauno Niemiseen soittimien rakentamiseksi. He perustivat yhdessä jouhikkokvartetinkin. "Se on samalla laboratorio jouhikon kehittämiseksi"; Käppi sanoo.
MES (29.08.2019 – Heikki Jokinen) Värit ovat minulle hirveän tärkeitä, sanoo Musiikin edistämissäätiön Musiikkivideon edistämispalkinnon elokuussa saanut ohjaaja Viivi Huuska.
"Suosikkini muuttuu kausittain, nyt se on pinkki. Punainen on aina mukana ja neonväreistä pidän myös."
Viivi Huuska (s. 1989) on ohjannut useita huomiota herättäneitä musiikkivideoita. Joukossa ovat muun muassa Pete Parkkosen Kohta sataa, Jannika B:n Niagara, Elastisen Peili, Cheekin Me ollaan ne part 2, Chisun Ikävä ja Vesalan Mul ei oo lapsuudensankarii.
MES (20.05.2019 - Heikki Jokinen) "Lähdin tekemään uusia biisejä ja halusin eri näkökulmia tekemiseen", sanoo musiikintekijä ja laulaja Siru Airistola The House of Songs -stipendimatkastaan Texasin Austiniin viime vuonna.
"Tunsinkin, että niihin tuli 'Austin-lisä'. Tein siellä musiikkia co-writerinä ja itselläni on erilainen tapa tehdä musiikkia."
The House of Songs on Austinissa sijaitseva talo, jossa eri maista tulevat säveltäjät ja muusikot voivat tehdä työtä, tutustua paikalliseen musiikkiin sekä muihin ammattilaisiin. Aluksi tanskalaisen kanssa vuonna 2009 alkanut vaihto-ohjelma on muuntunut kansainväliseksi ja talossa on vieraillut musiikin ammattilaisia 13 maasta.
Musiikintekijät ry tukee tänä vuonna kahden Austiniin matkaavan osallistumista. Se on saanut vaihto-ohjelmaan tukea Musiikin edistämissäätiöltä.
Sivu 3 / 5