Ahjo (07.01.2016 - Heikki Jokinen) 27 vuotta sitten työntekijän käsi juuttui koneeseen Emballatorin tehtaalla Ruotsissa. Siitä jäi käteen yhä näkyvä arpi. Nyt IF Metall -liiton työpaikkaosaston aloitteesta työntekijä sai vakuutuksesta 750 euron korvauksen työtapaturmasta.

- Vamman iällä ei ole merkitystä, kunhan se on aikanaan kirjattu ja ilmoitettu, sanoo työpaikkaosaston puheenjohtaja Tony Gustafsson. Pulma onkin lähinnä tietää, että korvausoikeus on olemassa.

Arvet, jotka ovat näkyvillä vielä 18 kuukautta tapaturman jälkeen, tuovat Ruotsissa oikeuden korvaukseen.

Ahjo (07.01.2016 - Heikki Jokinen) Viime vuonna Volkswagenin Chattanoogan tehtaan työläiset tyrmäsivät niukalla enemmistöllä yhtiön heille tarjoaman yritysneuvoston sekä ammattiliiton oikeuden neuvotella työehdoista. Syynä oli laaja ay-vastainen kampanja, johon sekaantui jopa osavaltion kuvernööri.

Ahjo (07.01.2016 - Heikki Jokinen) Työläisten vaatimuksiin vastattiin laajoilla erottamisilla Nord Gold Bissa -kaivoksella. Työntekijät vaativat oikeutta käyttää puhelinta tauoilla, luottamusmiehen työtuntien lisäämistä, työpäivän lyhentämistä 12:sta kahdeksaan tuntiin sekä ylityö- ja pyhäkorvauksia.

Ahjo (07.01.2016 - Heikki Jokinen) Ruotsissa ei ole yleissitovia työehtosopimuksia eikä pääluottamusmiehiä, ja sopimuksia sovelletaan pitkälti paikallisesti. Lopputulos on silti yllättävän samanlainen kuin Suomessa.

Ruotsissa ei ole lakeja, jotka määräisivät työehdoista sopimisen tietylle tasolle, sanoo IF Metallin sopimussihteeri Veli-Pekka Säikkälä.

IF Metallin valtakunnalliset sopimukset antavat puitteet ja pelisäännöt, joita voidaan soveltaa useimmilta osin työpaikoilla niiden olojen mukaan.

- Työajan kokonaispituutta ei voida paikallisesti muuttaa eikä palkkoja alentaa, Säikkälä tiivistää. Työajan sijoittelusta voi toki sopia paikallisesti, ja sitä tehdäänkin paljon.

SAK (30.12.2015 - Heikki Jokinen) Joulukuun alussa poliisi pidätti ainakin 40 aktiivia Guangzhoun alueella Kiinassa. Nyt heistä seitsemän on vangittu.

Syynä on aktiivien toiminta työläisten järjestäytymisen ja etujen puolesta. He ovat toimineet menestyksekkäästi muun muassa Guangzhoun yliopiston siivoojien voitokkaassa lakossa viime vuonna.

Nyt vangittu Zhu Xiaomei voitti yllättäen viime vuonna oikeudessa Hitachi Metals -yhtiön, joka oli erottanut hänet laittomasti työläisten edustamisen vuoksi. Hitachi joutui maksamaan Zhulle ison korvauksen.

Zhu tuki tänä vuonna Liden kenkätehtaan työläisten lakkoliikkettä. Sen tuloksena lakkolaiset saivat vaatimansa korvaukset ja sosiaalimaksut.

Metalliliitto (29.12.2015 - Heikki Jokinen) Irtisanomisen väitetään olevan Suomessa kilpailijamaihimme nähden sekä kallista että hankalaa. Sitä se ei ainakaan Saksaan verrattuna ole, kertoo Arevan Offenbachin tehtaiden irtisanomiskiistassa syntynyt sopimus.

Ranskalainen ydinvoimakonserni Areva lakkauttaa tehtaansa Offenbachissa. Se ei alkuun suostunut keskustelemaan korvauksista tehtaan 700 työntekijälle. Ammattiliitto IG Metallin järjestämä varoituslakkojen, toimintapäivien sekä mielenosoitusten ketju sai yhtiön kuitenkin lopulta neuvottelupöytään.

Syntynyt sopimus korvauksista on hyvin yksityiskohtainen ja sisällöltään kattava. Se tarjoaa työnsä Offenbachissa menettäville työtä Arevan tehtailla Erlangenissa tai Karlsteinissa.

Useimpien työmatka pitenee siirtymisen myötä. Siksi sopimus määrittelee tarkasti korvaukset sen mukaan, mihin Arevan tehtaaseen työntekijä siirtyy – ja jos ei siirry lainkaan.

Metalliliitto (29.12.2015 - Heikki Jokinen) Ukrainan kaivostyöläisten ahdinko jatkuu. Palkkoja on maksamatta ja tuotanto supistuu. Kaivostyöläisten liitto vaatii valtiolta ripeitä toimia.

Joukukuun 10. päivänä kaivostyöläiset järjestivät mittavia mielenosoituksia ja lakkoja Ukrainassa. Volynin alueella kaikki kaivokset seisahtuivat tunniksi ja kaivostyöläiset miehittivät Kiovan ja Varsovan välisen valtatien raja-aseman pysäyttäen liikenteen.

Lvivissä sata kaivostyöläistä osoitti mieltään aluehallinnon talon edessä. Ukrainan hallinnossa olevassa Donetskin osassa työläiset vaativat paikallishallintoa tuloksetta tapaamiseen.

Riippumattoman kaivostyöläisten liiton puheenjohtaja Mikhailo Volynets sanoo, että hiilikaivosten työläisten palkkoja on maksamatta 27 miljoonan euron edestä.

PAM (28.12.2015 – Heikki Jokinen) Ammattiliitto neuvotteli Tanskassa kuntien ulkoistamille siivoojille mittavat korvaukset sekä takuun siedettävästä työtahdista.

Julkinen ala on viime vuosina ulkoistanut monia siivoojia yksityisille yrityksille Tanskassa. Tähän on valitettavan usein liittynyt työtahdin kiristäminen työtunteja ja palkkoja leikkaamalla.

3F-ammattiliitto ilmoitti joulukuussa, että se on solminut yksityisen alan työnantajajärjestön kanssa sopimuksen, joka takaa ulkoistetuille siivoojille julkisen alan työehtosopimuksen mukaiset edut. Tämä järjestely on voimassa kunnes työehtosopimus umpeutuu maaliskuussa 2018.

Työnantajat suostuvat samalla maksamaan mittavan korvauksen ulkoistetuille siivoojille. Osapuolet eivät paljasta summaa, mutta liiton mukaan kyse on miljoonista Tanskan kruunuista.

SAK (28.12.2015 – Heikki Jokinen) Sähkön ja veden roimat hinnankorotukset saivat Ghanan keskusjärjestö TUC:n päättämään laajoista lakoista ellei korotuksia peruta.

Hintoja säätelevä viranomainen salli joulukuussa sähkön hinnan korottamisen 60 prosentilla ja veden hinnan nostamisen 70 prosentilla.

Ammattiliittojen keskusjärjestö TUC korosti, että hintoja tarkasteltaessa olisi ensin ollut huomioitava veden ja sähkön saannin luotettavuus. Niiden jakelu ei toimi hyvin.

SAK (22.12.2015 - Heikki Jokinen) Kambodžan ay-liike kampanjoi maan hallituksen laatiman ammattiliittolain muuttamiseksi. Liitot pitävät lakia monin tavoin ay-toimintaa rajoittavana.

Kaikkiaan 27 kambodžalaista ammattiliittoa vetosi joulukuussa parlamenttiin, jotta niitä kuultaisiin hallituksen hyväksymästä lakiesityksestä. Vaikka esitystä valmisteltiin kauan, ay-liikettä ei kuultu sen valmistelussa lainkaan.

CUMW -liiton puheenjohtaja Pav Sinan mukaan liitot ovat huolestuneita lain liitoille tuomista rajoituksista sekä siitä, että kolmas osapuoli voi vaatia liiton lakkauttamista, kertoo Khmer Times -lehti.

Laki muun muassa vaatii liittoja selvittämään viranomaisille 15 päivän kuluessa muutokset pankkitileillä ja jäsenmäärissä. Tämä tarkoittaisi käytännössä jatkuvaa raportointia. Puutteet raportoinnissa voivat johtaa liiton rekisteröinnin peruuttamiseen.