Enki Bilal: 32. joulukuuta. Suomennos Juhani Tolvanen. Tammi 2003.

Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Kuvillaan vallan rappeuttamasta tulevaisuuden maailmasta Enki Bilal on ylittänyt monia taiteen kenttien raja-aitoja. Hänen pidäkkeetön kuvallinen visionsa ei kuitenkaan käännä selkäänsä todellisuudelle, vaan pureutuu maailmamme kipupisteisiin.

Enki Bilal on eurooppalaisen sarjakuvan suuria nimiä, mies johon viitataan usein kun etsitään sarjakuvan ja kuvataiteen yhteyksiä. Belgradissa syntynyt ja jo lapsena pariisilaistunut Bilal onkin tekijä, joka on kiistatta luonut aivan oman visuaalisen universuminsa.

Sarjakuvan lisäksi Bilal on tehnyt runsaasti kuvitusta ja kuvasalkkuja, pitänyt taidenäyttelyitä, tehnyt lavastuksia elokuvaan ja balettiin sekä ohjannut kaksi pitkää näytelmäelokuvaa, Bunker Palace Hotelin ja Tycho Moonin. Bilalin omiin sarjakuviin perustuva, osittain tietokoenanimoitu elokuva Immortel (ad Vitam) nähdään alkuvuodesta 2004.