Sata sarjakuvaa

Jose Muñoz ja Carlos Sampayo: Alack Sinner. Neljä albumia vuosina 1989 - 1997. Oulun sarjakuvaseura ja Like.

Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Alack Sinnerin kosmos on New York City, maailma jossa valon ja varjon raja leikkautuu jyrkkänä ja äkillisenä. Jose Muñozin piirrokset ovat rajussa mustavalkoisuudessaan hänen kuvaamansa todellisuuden vertauskuva. Sinner on poliisin työt lopettanut yksityisetsivä, illuusioton yksinäinen susi.

Juonikuvioiltaan ensimmäisten tarinoiden lyhyet sarjakuvanovellit varioivat chandlermaista kaavaa. Tekijät syventävät kuitenkin pian luomaansa maailmaa ja pääsevät jopa todellisiin irtiottoihin, he ovat jopa itsekin mukana episodissa Elämä ei ole sarjakuvaa, beibi.

Piirtäjä Jose Muñozin (s.1942) ja käsikirjoittaja Carlos Sampayon (s.1943) sarjakuvien vetovoima on siinä taidossa, jolla he hyödyntävät sarjakuvan mahdollisuuksia. Kaavankin mukainen juoni saa Muñozin kuviin yhdistettynä ulottuvuuksia joita muut kerrontamuodot eivät tavoita.

Carl Barks: Aku Ankka. Noin 70 albumia eri sarjoissa.

Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Suomalaisen Aku Ankan suosio on ainutlaatuista, sillä se on sekä suu­rta että pysyvää. Aku Ankka on kolonialisoinut kollektiivisen alitajuntamme sukupolvesta toiseen. Mutustelemme ikimuistoisimpia sitaat­te­ja edelleen, periytyvät ne sitten 1950-luvun lehdistä tai parhaiden ta­rinoiden runsaista uusintapainoksista.

Kuka voisi unohtaa Joe-pojan Singaporesta? ”Kaada se litku ta­kaisin lehmään! Se ei kelpaa edes kannen pesemiseen!” Entä Akun uran ulosottomiehenä: ”Pim! Olet ulosottomies. – Lesket ajan pimeään syysyöhön ja riistän lapsilta heidän lelunsa”.

Todellisen ankka-asiantuntijan erottaa siitä, että hän pystyy ker­to­maan esimerkiksi montako sangollista vettä virtaa joka päivä Ankkalinnan kanavan kautta. Hän tietää myös, mitä vastata tarjoilijan toteamukseen siitä, että kirsikat maksavat viisi markkaa kappale.

Katsuhiro Otomo: Akira. Kahdeksan albumia vuodesta 1995. Like.

Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Japani on sarjakuvan maailmanvalta. Jo 1995 maassa julkaistiin 6,5 miljardia kirjaa ja lehteä, joista sarjakuvia eli mangaa oli 2,3 miljardia eli yli kolmasosa. Lehdet ovat muhkeita, useissa on vähintään 400 sivua. Suosittua Shonen Jumpia myydään viikottain kuusi miljoonaa puhelinluettelon paksuista lehteä.

Toisen maailmansodan jälkeen syntyneistä lähes kaikki lukevat sarjakuvia, joita onkin saatavilla jokaisen makuun sekä tarpeisiin. Japanissa luetaan sarjakuvia kaikkialla: hotellin aulassa, junissa, ravintoloissa ja bussipysäkeillä.

Tarjonta on uskomattoman monipuolista. Joka nuorisosukupolvelle on omat julkaisunsa, pojille ja tytöille erikseen. Lehdet kattavat urheilun, tieteistarinat, seikkailun ja romantiikan. Aikuisten mangat taas kertovat vaikkapa politiikasta, golfista, liike-elämästä, perheoikeudesta, ruoanlaitosta tai buddhasta.

Léo Malet, Jacques Tardi: 120, Rue de la Gare. Suomennos Marja Luoma. Jalava 1990.

Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) 120, Rue de la Gare yhdistää kaksi Ranskassa erittäin arvostettua ja suosittua alansa taitajaa samoihin kansiin; sarjakuvapiirtäjä Jacques Tardin ja kirjailija Léo Maletin.

Tardi (s. 1946) julkaisi ensimmäiset sarjakuvansa Lyonin ja Pariisin taidekouluja käytyään 1970 Pilote-lehdessä. Muutamien hyvien albumien jälkeen Tardi nousi kansainväliseen maineeseen albumisarjallaan Adele Blanc-Secistä. Niistä ensimmäinen, Adele ja hirviö (1976) on ilmestynyt myös suomeksi.

Nämä 1910-luvun Pariisiin sijoittuvat kauhu- ja fantasiatarinat noudattelivat vuosisadan alun populaariviihteen perinteitä. Tardin realistinen mutta sulava piirrostyyli rakensi uudelleen kauan aikaa sitten kadotetun Pariisin.

  1. Tähtisumuista Sarajevon verisille kaduille