- Olet tässä:
-
Muita tekstejä
- Sata sarjakuvaa
Sata sarjakuvaa
Daniel Clowes: Ghost World. Suomennos Kari Heikonen. BV2 Produktions 2002.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Enid ja Rebecca ovat päättäneet koulunsa, ja edessä on aikuisuus. Se on kiehtova ja pelottava, mutta ennen muuta entisen elämänkuvion täysin rikkova. Jokin uusi on alkamassa, sen tytöt ymmärtävät, mutta mikä?
Tyttöjen aika kuluu kaduilla kävellen, baareissa istuen ja kaikesta heitä ympäröivästä puhuen. He näkevät outoja tyyppejä, ällöttäviä ääliöitä ja rumia rakastuneita keski-ikäisiä. Enid suhtautuu muihin - erityisesti miehiin - töykeästi ja halveksuen.
Aggressio peittää pelottavan alitajuisen tiedon siitä, että aikuisuus merkitsee myös seksuaalisuutta. Raskaus ja rakkaus ovat mysteerejä. Enidin ensimmäinen suhdekin on muuttunut pelkiksi sanoiksi, kertomukseksi jota toistetaan kavereille.
Hannu Hirvonen: Eroottinen eläintarina. Kemin sarjakuvakeskus 1991.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Hannu Hirvosen Kemin sarjakuvakilpailun 1988 voittanut seitsemän sivun sarjakuva Oi kuu oli suomalaisen sarjakuvan evoluution hienoja loikkia. Tarinat ja kerronnan tapa olivat omintakeisia ja uusia, piirtäjän taito ja sanottava olivat kehittyneet kypsiksi.
Eroottinen eläintarina oli 1990-luvun alun vakuuttavimpia kotimaisia albumeita. Hirvosen (s. 1951) ihmiset ovat kasvaneet vielä enemmän ihmisiksi kuin Oi kuussa, tiivistämisen ja oikean virityksen löytämisen kyky oli löytynyt.
Albumin ensimmäinen sivu kertaa muutamassa ruudussa ihmisen suvun koko kehityksen, alkulimasta maalle ja homo sapiensiin. Mmiljoonien vuosien kehitys on johtanut juuri tähän kertomukseen, ei mihinkään muuhun.
Guido Crepax: Emmanuelle. Kolme osaa 1991. Suomennos Kari Salonen. Semic.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Jos olisi nimettävä se sarjakuvapiirtäjä jonka tyyli näyttää eniten 1960-luvulta, niin ehdokkaani olisi Guido Crepax. Hän oli 1960- ja 70-luvun keskeisiä kulttipiirtäjiä, mies jonka vaikutus sarjakuvan sisallölliseen kehitykseen ja kieleen oli arvaamattoman suuri.
Crepax (1933-2003) teki sarjakuvansa loppuun asti samalla tyylillä mutta ne ovat tuoreita edelleen. Tämä lienee vastaansanomaton todiste siitä, kuinka paljon aikaansa edellä Crepax oikeastaan olikaan. Siinä missä monet 1960-luvun elokuvan suuret gurut ovat läpeensä vanhentuneita Crepaxin sarjakuva ei ole. Aidosti moderni on aina modernia kuten parhain funktionalistinen arkkitehtuuri.
Milanolainen Crepax opiskeli arkkitehdiksi, mutta elätti aina itsensä kuvittajana ja sarjakuvantekijänä. Hän aloitti uransa 1953 kuvittamalla jazz-levyjen kansia, kirjoja saduista Alberto Moraviaan, piirtämällä mainoksia sekä lääketieteellisen Tempo medico -lehden 180 numeron kannet.
Kalervo Palsa: Eläkeläinen muistelee. Like 2002.
Sata sarjakuvaa (2004, Tammi - Heikki Jokinen) Tämä sarjakuva on kuvottava, mutta juuri sellaiseksi se on tarkoitettukin. Kittiläläinen taiteilija ja sarjakuvantekijä Kalervo Palsa halusi taiteessaan murskata pikkuporvarillisen ajattelun peruspilareita ja vastusti tuimasti yleisesti hyväksyttyjä arvoja.
Alaotsikon Harmaa komedia - tämä ei siis ole mustaa huumoria - saanut Eläkeläinen muistelee kertoo Hannu Kolin elämästä. Koli on koko ikänsä keskittynyt harrastamaan mitä erilaisimpia seksin ja seksuaalisen perversion muotoja, erityisesti nekrofiliaa.
Palsa kuvaa tunnontarkasti vanhan Kolin muistoja ja kirjaa menneet tapahtumat niin sanoin kuin kuvin. Kuta yököttävämpiä kohtauksia, sitä parempi. Ruumishuoneiden kalman haju tuntuu lukijan sieraimissa asti.
Sivu 21 / 26
