- Olet tässä:
-
Muita tekstejä
- Sarjakuva
Sarjakuva
Timo Ronkainen: Tintistä Fogeliin. Helmivyö.
Sarjainfo (191, 2/2021 – Heikki Jokinen) Sarjakuvakritiikki on yllättävän uusi laji Suomessa. Vasta 1980-luvun puolivälissä se rantautui sanomalehtiin vastaavin ehdoin kuin muukin taidekritiikki. Sitä ennen nähtiin yksittäisiä artikkeleita tai lyhyiden mainintojen koosteita.
Aloitin Helsingin Sanomien sarjakuvakriitikkona samoihin aikoihin kuin Sauli Pesonen Kalevassa, vuonna 1985. Tämä oli tuohon aikaan aivan uutta. Timo Ronkainen alkoi kirjoittaa sarjakuvakritiikkiä Karjalan maahan ja Karjalaiseen vuosina 1987 ja 1988.
Yhä sarjakuvasta eri medioihin kirjoittava Ronkainen (s. 1967) on siis ollut mukana pitkän osan sarjakuvakritiikkimme lyhyestä historiasta. Tintistä Fogeliin kokoaa yhteen hänen valikoituja sarjakuva-arvostelujaan vuodesta 2003 alkaen. Joukossa on lisäksi joitakin tekstejä 1980-luvun lopulta.
Roger Leloup: Ajan pyörre. Suomennos Mirka Ulanto. Story House Egmont.
Sarjainfo (191, 2/2021 – Heikki Jokinen) Mikä Yoko Tsunossa viehättää suomalaisia? Ajan pyörre on 26. suomeksi ilmestynyt Yoko Tsuno -albumi. Ensimmäinen niistä, Elämän rajoilla, ilmestyi vuonna 1978. Ruutu ja Non Stop -lehdissä julkaistiin lisäksi useita Yoko Tsuno -tarinoita 1974 - 1977.
Kun niin monen pitkäikäisen käännössarjakuvan julkaisu hiipuu meillä, Yoko Tsuno jatkaa. On siihen oltava jokin syy.
Syytä voisi etsiä sarjan visuaalisesta osaamisesta, tarinoiden mielikuvituksellisuudesta sekä piirtäjä Roger Leloupin (s. 1933) sinnikkäästä puurtamisesta. Pitkät albumisarjat ovat kustantajalle mieleen: jos sarja lähtee lentoon, julkaistavaa riittää.
Lisätään syihin vielä päälle nostalgia. Sarjakuvia ostavissa lienee meillä aika iso siivu niitä, jotka ovat imeneet suurimmat vaikutteensa nuoruutensa Ruudusta ja Non Stopista. Se, mikä oli hienoa tuolloin, on sitä usein nytkin.
Pauli Kallio (toim.): Ammatti: käsikirjoittaja. Suuri Kurpitsa.
Sarjainfo (4/2020 - Heikki Jokinen) On todella vaikeaa elättää itsensä mielikuvituksellaan. Vielä vaikeampaa on tehdä se vuosikymmenestä toiseen.
Tamperelainen käsikirjoittaja Pauli Kallio (s. 1960) on onnistunut tässä. Vieläpä sarjakuvassa, eli taiteenlajissa, jossa eivät ole liikkuneet isot palkkiot, palkinnot ja apurahat. Tehkää perässä.
Piirtäjä Jussi Karjalainen (s. 1963) oli sopinut Ilta-Sanomiin kuukauden kotimaisen sarjakuvan kesäkuuksi 1986. Aiheen päättämisessä oli vaikeuksia ja Karjalainen kysyi Kalliota tekemään käsikirjoitukset. Hän suostui heti.
Tuolloin Kallio opiskeli haluttomasti yleistä kirjallisuustiedettä. Hän kantoi postia, julkaisi Reija Niemisen kanssa Suuri Kurpitsa -lehteä ja kirjoitti musiikkiarvosteluja Rumba-lehteen.
Cyril Pedrosa: Portugali. Suomennos: Saara Pääkkönen. WSOY.
Sarjainfo (189, 4/2020 – Heikki Jokinen) Portugali on viivan juhlaa. Albumi täyttyy toinen toistaan taitavammista ja kauniimmista kuvista. Viiva kiertää uteliaana ihmisten kasvoilla, maisemassa ja rakennuksissa. Viiva kulkee omien lakiensa mukaan, jotkin kuvat se täyttää jopa päällekkäisinä kerroksina, jotkin jättää paljaiksi.
Ohut ja yksinään heikolta vaikuttava, silti elävä ja kaunis viiva hallitsee kerrontaa enemmän kuin itse tarina. Kuvat tuntuvat osin jopa peittävän tarinan alleen, ainakin ne jättävät sen usein varjoonsa. Montakohan kilometriä viivaa tätä albumia varten on piirretty?
Seurakseen viiva saa värit. Ne välittävät auringon lämmön, sateen apeuden, aamun toiveikkuuden ja puutarhan vihreyden. Viivan ja värien yhdessä pitäviksi vahvistamat kuvat voivat olla pastoraalisia, lähes realistisia tai sadunomaisia, täyteläisiä tai pelkistettyjä. Tyylit vaihtelevat, mutta ne kaikki tuntuvat oikeilta.
Sivu 9 / 25
