- Olet tässä:
-
Muita tekstejä
- Sarjakuva
Sarjakuva
Esipuhe kokoomakirjaan Mämmilä - sarjakuvia Suomesta 1976-1982 (Otava 1999)
Mämmilä (1999 - Heikki Jokinen) Mämmilä herätti huomiota alusta alkaen. Jo loppuvuodesta 1975 ilmestyneet ensimmäiset sarjat olivat jotain muuta kuin se, mitä sarjakuvalta oli totuttu odottamaan. Pääosaa esittää yhteisö, pohjoishämäläinen kirkonkylä ihmisineen, tapahtumineen ja tarinoineen. Yksi yksittäinen päähenkilö ei nouse muiden yläpuolelle, tarinassa on monta sankaria.
Uutuutta pohdittiin huolella, sarjakuvaa synnytettiin vuosi sen tarkoitusta, tyyppejä ja fyysistä ympäristöä miettien. Pohtijoina oli joukko nuoria Osuuskunta Käyttökuvassa työskenteleviä graafikoita.
Sarjakuvaan suhtauduttiin 70-luvulla melko eri lailla kuin nyt. Sitä ei vielä varauksetta ymmärretty monipuoliseksi ja painavaksi ilmaisun välineeksi. Keskustelu massaviihteestä kävi kiivaana ja sarjakuvaa syyteltiin ahkerasti kaavamaisuudesta, kielen köyhdyttämisestä ja muista kauheuksista. Kotimainen vaihtoehto markkinoita hallitseville tuontisarjakuville oli vielä vähäistä.
HS (24.12.1998 - Heikki Jokinen) Heikki Paakkanen avasi lokakuussa Aaargh!-gallerian. "Se on laboratoriotesti, koeponnistus. Puhuin vuosikausia siitä, että Helsingissä ei ole tilaa tällaiselle äpärätoiminnalle", Paakkanen sanoo tarkoittaen kuvitusta, sarjakuvaa ja animaatiota. Juuri niihin Aaargh! keskittyy.
Työmiehenkadulla sijaitsevan gallerian nimi viittaa sarjakuvan äänitehosteisiin, mutta takaa myös paikan aakkosellisten gallerialistojen kärjessä.
Grafiikan ja animaation monitoimimies Heikki Paakkanen keskittyy nykyään pääosin pilakuviin. Paakkasen pilakuvat ovat hyvin persoonallisia, usein täynnä yksityiskohtia ja monen tason tapahtumia. Huumori ei noudata itsestäänselvimpiä latuja, vaan erottuu erikoisuudellaan.
"Olen tunnistanut itseni niissä arvioinneissa, joissa minua pidetään huonosti fokusoivana - se voi olla voimanikin", Paakkanen arvioi piirrostyyliään. "Asiaa ei helpota se, että minulla on filigraani-piirustustekniikka."
HS (31.07.1997 - Heikki Jokinen) Jorma Pitkänen jäi 1973 työttömäksi kuopiolaisesta mainostoimistosta.
"Silloin oli sarjakuvaboomi; Sarjis, Jymy, underground-sarjat ja Robert Crumb. Innostuin niistä." Hän kehitteli oman sarjakuvan Näkymätön Viänänen, joka pääsikin suomalaisen sarjakuvalehti Sarjiksen sivuille.
"Se oli viimeinen naula, ryhdyin sarjakuvapiirtäjäksi." Ura urkeni, nyt Jorma "Jope" Pitkäsen kynästä on lähtenyt 20 000 strippiä eli päivittäistä sanomalehtisarjakuvaa.
"Palkkiot olivat niin pieniä, että oli pakko pitää kovaa tahtia. Jos jokin lehti olisi maksanut kunnolla, niin tekisin yhtä hemmetin hienoa sarjakuvaa", 25 eri sarjakuvaa luonut Pitkänen arvelee.
HS (16.06.1997 - Heikki Jokinen) "Tätä on kiva tehdä, kun tietää ettei se päädy kalankääreeksi", Aku Ankan päätoimittaja Markku Kivekäs sanoo. "Tämä lehti säilytetään." Viikoittain 275 000 kappaleen levikillä ympäri Suomen leviävä Aku Ankka on väestöön nähden maailman suurin Disney-lehti. Yhdysvalloissa vastaavan Walt Disney's Comics and Stories -lehden painos on 80 000.
"1975 levikkimme oli 317 000, enemmän kuin silloisen arki-Hesarin", Kivekäs toteaa. "Aku Ankka on Suomen valovoimaisimpia brandeja." Markku Kivekäs on työskennellyt koko ikänsä Disney-tuotteiden parissa. Hänen työhuoneensa seinällä on muovilevyllä suojattuna todellinen harvinaisuus, parhaan ankkapiirtäjä Carl Barksin suurikokokoinen nimikirjoitus. Taiteilija vetäisi sen vieraillessaan Suomessa kesällä 1994.
"Minun ei tarvitse vaihtaa työhuonetta. Silloin minulle pitäisi sanoa Jeesusta mukaellen, että ota seinäsi ja käy", Kivekäs sanoo. "Tämä on vuosisadan tag." Ensi kosketuksen Disney-maailmaan Kivekäs sai puurolautasestaan jonka pohjalta paljastui Mikki Hiiren kuva. Bambi-animaatioelokuvan hän näki 40-luvun lopulla Käpylän Riossa ja Aku Ankka hänelle tuli vuodesta 1953.
Sivu 22 / 25
