- Olet tässä:
-
Muita tekstejä
- Sarjakuva
Sarjakuva
HS (10.02.1995 - Heikki Jokinen) "Sarjakuva toimii lasten omanarvontunnon kasvattajana, vastarinnan välineenä aikuisten antamalle kulttuurille, kuten koululle ja kasvatukselle", sanoo tamperelainen kasvatustieteiden lisensiaatti Pekka A. Manninen, 35. Hän puolustaa tänään sarjakuvaharrastuksen merkityksiä käsittelevää väitöskirjaansa.
"Tutkin sitä, miten sarjakuvasta on tullut lasten ja nuorten kulttuurille ominainen väline. Sovellan alakulttuurin sosiologiaa eli tarkastelen kulttuurin kulutusta pienryhmien kannalta: sitä miten kulttuuri muuntuu kulutuksessa."
Mannisen mukaan yleensä oletetaan, että massakulttuurin tuote otetaan annettuna: se joko läpäisee kuluttajan tai ei. "Alakulttuurinäkökulma olettaa vastaanottamisen olevan myös työtä. Pienryhmän kulttuuri ohjaa asioiden tulkintaa."
Väitöskirjassaan Manninen tutkii lasten ja nuorten sarjakuvakursseilla piirrettyjä sarjakuvia. Monet niistä perustuvat tunnettuihin sarjakuviin ja elokuviin. Lapset kuitenkin tulkitsivat esikuvia luovasti, tekivät niistä rankkaa parodiaa tai typistettyjä versioita.
Claire Bretecher: Selluliitin mielentilat. Suom. Soile Kaukoranta, tekstaus Heini Kauppinen. Jalava 1994. 48 s.
Julie Doucet: Jos olisin mies. Suom. Pauli Kallio ja Reija Nieminen, tekstaus Reija Nieminen. Suuri Kurpitsa 1994. 64 s.
Kati Kovács: Vihreä rapsodia. Like 1994. 54 s.
HS (06.10.1994 - Heikki Jokinen) Claire Bretecher on yksi ranskalaisen sarjakuvan 70- ja 80-lukujen harvoista naistekijöistä. Hän on tunnettu lähinnä satiirisesta intellektuellielämän kuvauksestaan Turha joukko. Kuva on oikea, mutta riittämätön. Bretecher (s. 1940) on tehnyt paljon muitakin sarjakuvia joiden yhdistävä tekijä on huumori.
Selluliitin mielentilat -albumin sankari on miestä epätoivoisesti kaipaava prinsessa Selluliitti. Miehiä vilisee ympärillä, mutta kukaan ei suostu.
Albumi jakautuu muutamaan erilliseen tarinaan joissa liikutaan itämaiden orjamarkkinoilla ja linnan hovissa. Aika on epämääräinen keskiaika pienine anakronismeineen.
Petri Hiltunen: Harmaan jumalan hetki. Tekstaus Hannele Parviala. WSOY 1994. 64 sivua. 73 mk.
HS (29.06.1994 - Heikki Jokinen) Harmaan jumalan hetki vie meidät vuoteen 1014, Clontarfin taisteluun Dublinin edustalle jossa kelttien ja viikinkien mahtavat sotajoukot teurastivat toisiaan tuhatmäärin. Tarina kietoutuu sankareiden ympärille, ja vilisee toinen toistaan jalompia ja urhoollisempia miehiä.
Pääasia on kuitenkin taistelu. Petri Hiltunen (s. 1967) päästää kiistattomat piirtäjän lahjansa valloilleen kuvatessaan sotureita, heidän varustuksiaan ja lihaa leikkaavaa kirvestä tai miekkaa. Hän ei yritä oikaista siitä missä aita on matalin vaan piirtää kymmenien hahmojen yksityiskohdatkin piinallisen tarkasti. Runsaista joukkokuvista johtuen albumi on välillä todellinen pienten miesten paraati.
Sempé: Muutamia lapsia. Suomentanut Jorma Penttinen. 64 s. 67 mk. Like 1993.
Sempé: Muutamia lomapäiviä. Suomentanut Jorma Penttinen. 64 s. 67 mk. Like 1994.
HS (17.06.1994 - Heikki Jokinen) Suomalaisille ranskalainen piirtäjä Jean-Jacques Sempé on tuttu 60-luvulla ilmestyneiden viiden mainion Pikku Nikke -kirjan kuvittajana. Ne kirjoitti René Goscinny, mm. Asterixin käsikirjoittajana tunnettu humoristi. Nämä Ranskassa 1960-64 ilmestyneet kirjat ovat edelleen suosiossa, uusimmat suomalaiset painokset ovat viime vuosilta.
Pikku Nikke on kuitenkin vain osa Sempén (s. 1932) mittavasta tuotannosta. 1950 uransa aloittanut Sempé on tehnyt runsaasti pilapiirroksia, lehtikuvitusta, mainosjulisteita ja kansikuvia. Hänen töitään on julkaistu Ranskan lisäksi erityisesti Englannissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa, jossa hänen tunnetuimpia töitään lienevät New Yorker -lehden kansikuvat.
Nyt suomeksi ilmestyneet kaksi piirroskokoelmaa, Muutamia lapsia ja Muutamia lomapäiviä, ovat hyvä johdatus Sempén maailmaan. Ne kertovat hänen lempeästä huumoristaan ja elävästä sekä ilmeikkäästä kynänjäljestään.
Sivu 22 / 23
