Sarjakuva
Teksti on toimittamastani kirjasta Sika ja muusa (Arktinen Banaani, 2010). Se arvioi Viivi ja Wagner -sarjakuvaa viidestä eri tulokulmasta. Kirja liittyi EMMA-museossa 2010 olleseen kuratoimaani Viivi ja Wagner -näyttelyyn.
Sika on iso lapsi
Sika ja muusa (2010 - Heikki Jokinen) Wagnerin tavaramerkki ovat hassut päähänpistot ja oudot ideat. Joutilaisuus on paheiden äiti, sanotaan, mutta Wagnerin kohdalla se johtaa mitä erikoisimpiin oivalluksiin.
Yhteistä niille on yleensä työnteon minimoimiseksi nähty valtava vaiva, ideoiden loistavuus lähinnä niiden keksijän mielestä sekä oivallusten ja kokeilujen vähintäänkin lievä ennakkoluulottomuus.
Luovuutta Wagnerin ideoista ei puutu. Ne eivät tunnusta todellisuuden käytäntöjä eivätkä niihin välttämättä sopeudu. Wagner syö kotiin tuomastaan lehmästä peräpuolen kun Viivi kyllästyy lantakasoihin lattialla. Lehmä elelee senkin jälkeen aivan tavalliseen tapaan. Käyttökelpoisin Wagnerin ideoista lienee sipulin pilkkominen uimalasit päässä; ennakkoluuloton poikanikin kokeili sitä.
Florent Ruppert, Jérôme Mulot: Uhkapeliä. Suomennos Viljami Jauhiainen. Huuda Huuda. 116 sivua, 19 euroa.
HS (29.06.2009 - Heikki Jokinen) Uhkapeliä on kiehtova teos. Jo aiemmin sarjakuvaa luovasti ja uusia kerronnan muotoja keksien lähestyneet ranskalaiset Florent Ruppert (s. 1979) ja Jérôme Mulot (s. 1981) yllättävät lukijan uudellakin albumillaan.
Palasina etenevä tarina kiertyy oudon rikoksen ympärille: taidekauppias pestaa pikkurikollisia ja erilaiset kostojuonet risteilevät.
Palaset yhdistää toisiinsa todistajia kuulusteleva poliisi. Tapahtumien kulku selviää loppua kohti, sikäli kuin sen on tarkoitus selvitäkään.
Tarina on ohut, kuin kesämekko jonka tarkoitus on vain korostaa sen alla olevaa. Kumppanusten edellisessä suomennoksessa Apinatarha leikkisyys oli yksityiskohdissa, Uhkapelissä se piilee kokonaisuudessa ja rakenteessa.
Lucie Durbiano: Punainen pukee teitä. Suom. Saara Pääkkönen. WSOY. 118 s. 25 e.
HS (17.03.2009 - Heikki Jokinen) Punainen pukee teitä on ihastuttava kirja rakkaudesta. Se on kepeällä viivalla ja tyylillä piirretty seitsemän eri tarinan kooste, jossa sekoittuvat ilon ja surun kyyneleet.
Durbiano kertoo Punahilkan ja suden tunteista, patsaaseen rakastuvan etanan tuskasta ja kiireiseen kaniin ihastuvasta Alicesta.
Kauniisti kerrotut elämän siivut ovat sadunomaisuudessan hyvin toden tuntuisia. Ne ovat absurdeja ja tosia kuin ihmisen tunteet toiseen ihmiseen. Durbianon leikittelevä ja inhimillinen piirros elävine väreineen lisää lukijan tunnetta sadun sisään astumisesta.
Kallio, Pauli, Otsamo, Pentti: M. A. Castren ja Siperian kielioppi, Otava 2008
HS (07.01.2009 - Heikki Jokinen) Matias Aleksanteri Castrén (1813-1852) kuuluu suomalaisten suurmiesten nykyään huonommin tunnettuun kaartiin.
Nuorena tuberkuloosiin kuollut kielitieteilijä keräsi retkillään Venäjällä laajan aineiston yli kymmenestä uralilaisesta kielestä.
M.A.Castrén ja Siperian kielioppi kertoo tutkijan matkoista 1840-luvun tundralla. Matkalaisen saattoivat pysäyttää lumi, tiettömyys tai virkamiehet.
Oppaina ja haastateltavina toimineet asukkaat eivät aina halunneet asua seinien sisäpuolella, olivat persoja viinalle tai heidän oli palattava metsästämään.
Sivu 16 / 23